Ylivertaisella ihmisjohtajalla riittää menestysnälkää

Yksi maailman menestyksekkäimmistä ja arvostetuimmista managereista Sir Alex Ferguson täyttää tänään 70 vuotta. Kaikesta saavutetusta gloriasta huolimatta, skotilla riittää yhä voitonhimoa ja energisyyttä.

Sir Alex Ferguson ei suostu hellittämään, vaikka kaapissa on 48 pokaalia koko valmennusuralla ja 25 upeaa vuotta suurseura Manchester Unitedin peräsimessä. Unitedin kohdatessa Old Traffordilla Blackburnin, Sir Alex juhlii jo 70-vuotispäiviään. Skotin menestysnälkä vaikuttaa sammumattomalta.

Sir Alex Fergusonin piti lopettaa jo kymmenen vuotta sitten, mutta skotti perui äkisti puheensa heikosti sujuneen kauden jälkeen. Ferguson on myöntänyt useaan otteeseen, että lopettaminen tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta päätökseltä. Menestysnälkää ei ole täytetty, vaikka viime keväänä skotin suuri haave toteutuikin. Hän sanoi astuttuaan Unitedin ruoriin, 1986, ohittavansa Liverpoolin mestaruuksien määrässä.  Tuolloin hänelle lähinnä naurettiin. Viime kaudella ivailijat olivat vähissä, kun United juhli 12 Valioliigan mestaruuttaan Fergusonin alaisuudessa ja punaiset paholaiset nousivat yhdellä ohi verivihollisen, Englannin eniten mestaruuksia voittaneeksi seuraksi (19 mestaruutta).

Selvä tappio sytytti palon näyttää vielä kerran

Viime kevään suvereeni 1-3 tappio Barcelonalle Mestareiden liigan finaalissa jätti Fergusonin kuitenkin tyrmistyneeksi. Harvoin luotsia on nähty niin nöyränä ja luovuttaneena. Hän ei ollut tuttuun tapaansa huutamassa naama punaisena kentän laidalta ohjeita vaan istui kädet täristen neuvottomana vaihtopenkillä. Hänen sisällään syttyi ottelun jälkeen palo rakentaa United uudelleen vielä kerran ja nostaa se maailman parhaaksi seurajoukkueeksi. Kokeneita johtopelaajia lopetti kuten Edwin Van Der SarGary Neville ja Paul Scholes, mutta tilalle on tullut tulevaisuuden vastuunkantajia esimerkiksi Phil Jones, Danny Welbeck ja Tom Cleverley. Joukkueen nuorentaminen ei ole ollut mutkatonta, mutta United on mukana jälleen mestaruustaistossa.

Hyvä valmentaja tarvitsee tuuria

Skottimanageri on kertonut haastatteluissa, että tuuri on managerin tärkein salaisuus.

’’ Sen täytyy olla tuuri, erityisesti parina ensimmäisenä vuotena. Koska sinun pitää päästä yli vaiheesta kun kaikki ihmiset kyseenalaistavat sinut ja kykysi’’, Ferguson tuumi GZ:n haastattelussa. Menestys ei ole tullut ilman kovaa työtä ja vaikeita aikoja. Fergusonilta kesti kuusi ja puoli vuotta voittaa ensimmäinen mestaruus. Kävivätpä jopa potkut lähellä.

Pikkuhiljaa hän sai joukkueeseensa vastuunkantajia kuten Peter Schmeichelin ja Eric Cantonan.  Ja lisäksi legendaarinen FA Youth Cupin 1992 voittanut ikäluokka Ryan Giggsin, Scholesin ja David Beckhamin johdolla auttoi Unitedin nousemaan Englannin hallitsijaksi. Huikea nousu loppuminuuteilla Mestareiden liigan finaalissa 1999 Camp Noulla huipensi Fergusonin aateloimisen ritariksi. United voitti tuona kautena triplan (Valioliigan, FA Cupin ja Mestareiden liigan.) Nyt pokaaleita on 37 eikä kukaan voi kyseenalaistaa hänen asemaansa. Potkut ovat täysin poissuljettu ajatus, vaikka United tippui sensaatiomaisesti ulos jo Mestareiden liigan lohkovaiheessa.

Ylivertainen ihmisjohtaja

Sir Alex Fergusonin suurin meriitti on ihmisjohtaminen. Hän on tullut toimeen pitkään samassa seurassa, joka onnistuu niin harvalta managerilta. Kaiken lyhyessä ajassa voittanut Barcelona-luotsi Pep Guardiola on myöntänyt, että hän pelkää, että pelaajat kyllästyvät manageriinsa.  Siksi katalaaniluotsi tekee vain yhden vuoden jatkosopimuksen kerrallaan.

Ferguson on säilyttänyt joukkueensa motivaation uusimalla sitä kiitettävin väliajoin. Unitedin ostostrategiana on ollut ostaa valmiiden huippupelureiden sijaan kehittyviä nuoria pelaajia kuten viime vuosina tyyliin Cristiano Ronaldo, Wayne Rooney ja Nani.  Ylivertaiseksi ihmisjohtajaksi kehuttu Sir Alex pystyy käsittelemään niin kokeneita sotaratsuja kuin nuoren vimman omaavia pelaajia.

Ferguson ei ole myöskään pelännyt heittää ulos supertähtiä, jos hän on noussut joukkuetta suuremmaksi. Tylyn ulosmarssin Old Traffordilta ovat saaneet kokea muuan muassa Roy Keane, Ruud Van Nistelrooy ja David Beckham. Huonosti pelatun puoliajan jälkeen pelaajia on odottanut legendaarinen ”hiustenkuivaajakäsittely” ja joukkueen ilme on ollut yleensä täysin erilainen tauon jälkeen.

Toisaalta Ferguson on seisonut aina pelaajiensa takana vaikeissakin asioissa. Hän puolusteli viimeiseen asti Eric Cantonaa, joka potkaisi Crystal Palacea kannattajaa rintaan kung-fu potkulla ja sai pitkän pelikiellon. Hän antoi Wayne Rooneylle hengähdystauon, kun brittilehdistö piinasi häntä aviokriisin vuoksi. Cristiano Ronaldo sai vankkumatonta tukea isähahmoltaan, kun koko Britannia raivosi vihaa tämän vinkattua silmäniskullaan Wayne Rooneylle ulosajon MM-kisoissa 2006.

Tänä keväänä Ferguson hakee revanssia Manchester Cityn Etihad Stadiumilta alkukauden nöyryyttävälle 1-6 kotitappiolle, jota skotti kuvasi uransa hirveimmäksi otteluksi. Kaikesta huolimatta häntä kiinnostaa myös Eurooppa liigan voittaminen, vaikka hän haukkuikin sen ensireaktioissaan lähinnä rangaistukseksi. Titteli on silti ainoa, jota Ferguson ei ole voittanut. Yhden Fergusonin tärkeimmistä tähtipelaajista Eric Cantonan lausuma tiivistää managerin sisimmän.

’’Kausi kaudelta hän tulee yhä vahvemmaksi. Hänellä on yhä se sama into kuin nuorella miehellä’’

Dailymailin kuvasarja Sir Alexin urasta

Valitsemani United tähdistökentällinen Sir Alexin valmennusaikana (1986–2011)

                           Rooney Cantona

            Giggs Keane Scholes Ronaldo

                    Evra Vidic Bruce G.Neville     

                                Schmeichel


Posted on joulukuu 31, 2011, in Muu jalkapallo and tagged , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: