PK päätti kauden kunniakkaasti

Simo Sirviö onnittelee PK:n sisäisen maalipörssin voittanutta Anssi Lipposta.

Iisalmen Pallo-Kerho 37 päätti Kakkosen kautensa neljänteen sijaan, kun se kukisti päätösottelussa Haukiputaan Pallon 1-0.  PK pelasi juhlavuotensa kunniaksi upean kauden, kun taas HauPan tylynä kohtalona oli pudota Kolmoseen.

Koko kauden Kakkosen pohjoislohkon kärkipäässä taistellut PK päätti kauden 1-0 kotivoittoon HauPasta. Iisalmelaisten kannalta voitolla ei ollut suurta merkitystä, kun samaan aikaan PS Kemi varmisti kolmossijan voitolla AC Kajaanista.

Joukkue kuitenkin täytti hienosti tavoitteensa ja varmisti sarjapaikkansa hyvissä ajoin. Neljäs sija oli Pallo-Kerhon 2000-luvun paras sijoitus, sivuten kauden 2010 vastaavaa merkkipaalua. Nykyisen kauden sijoituksen arvostusta nostaa vielä enemmän, että joukkue tuli toimeen koko kauden omilla kasvateillaan.

Halonen ratkaisijana

HauPan tunnelmat olivat aivan päinvastaiset. Joukkue tarvitsi viimeisestä ottelusta pakkovoiton sarjapaikan varmistamiseen, mutta sitkeästä yrityksestä huolimatta joukkue jäi ilman palkintoa. Vierailla oli omat etsikkoaikansa ensimmäisellä jaksolla, mutta PK pelasti pallon maaliviivalta kahteen otteeseen.

PK oli muuten pelissä niskan päällä ja se loi selvästi enemmän maalipaikkoja. 68. minuutilla kotijoukkue onnistui käyttämään tekopaikkansa, kun Tuomas Halosen sijoitus painui tarkasti takakulmaan Anssi Lipposen tarjoilun jälkeen.

Molemmat joukkueet pyrkivät rakentamaan peliä lyhyillä syötöillä. HauPan kannalta suoraviivaisuus loppuhetkillä olisi tuottanut varmasti väkevämmän loppukirin. Ottelun jälkeen HauPa-pelaajat purkivat pettymyksensä ottelun tuomaristoon, joka ei antanut vieraiden mielestä tarpeeksi lisäaikaa. Pettymys oli suurempi, koska sarjapaikan säilyttäminen oli joukkueen omissa käsissä, sillä FC YPA päihitti samaan aikaan Santa Clausin 5-2.

Kiitettävä arvosana

PK:n pelaajavalmentajana ensi kaudellakin jatkava Mika Lähderinne oli tyytyväinen kauden voitolliseen ja kunnialliseen päätökseen.

”Kyllä tämä kausi oli vahvasti plusmerkkinen. Joukkueelle voi antaa kiitettävän arvosanan. Tänään tuli kolme pistettä, joka oli tärkeintä. Avauspuoliajan pelaaminen oli hyvää, kun pallo liikkui mallikkaasti. Toisella puoliajalla homma meni jo aika pelailuksi”, Lähderinne summaili.

Eniten pelailun maku näkyi PK:n kannalta maalintekotilanteissa – suoraviivaisemmalla otteella voittolukemat olisivat olleet kauniimmat. Nyt otteissa oli liikaa tyypillistä savolaista naatiskelun makua.

Mainiota pelaajien kehitystyötä tehnyt Lähderinne on suunnannut jo osittain tähtäimen ensi kauteen. Pelaajapakkaa kartoitetaan jo tässä vaiheessa. Nykyiseen pelaajarunkoon lienee luvassa muutamia muutoksia. Tässä vaiheessa joukkueella on vain Olli Huttusen ja Ville Kososen kanssa voimassa olevat sopimukset.

”Uskon, että joukkueen runko säilyy ensi kauteen, vaikka vaihtuvuutta todennäköisesti tuleekin”, Lähderinne arvioi.

Vaikka Lähderinne vei iisalmelaisten peliä valtavin harppauksin eteenpäin, hän näkee vielä varaa parantaa erityisesti hyökkäyspelaamisessa.

”Projekti on vielä kesken, joukkueessa on vielä potentiaalia parempaan. Haluan, että pelaamme hyökkäyskolmanneksella vielä monipuolisemmin”, Lähderinne painotti tulevaa.

Ottelun pelaaja:

Halonen oli PK:n loppukauden ehdoton tähti toivuttuaan loukkaantumisesta. Kärkäs hyökkääjä ampui iisalmelaisten ainokaisen ja hakeutui  jatkuvasti maalipaikkoihin. Paikkoja oli kevyesti hattutemppuun.  Halonen aiheuttaa sähäkällä liikkeellään vastustajan puolustajille aina harmaita hiuksia.

Ottelun tilastot

PK- 37 – HauPa 1-0 (0-0) Kakkosen pohjoislohkon päätöskierros

Maalit

1-0 Tuomas Halonen 68 (Anssi Lipponen)

Kokoonpanot

PK-37: Ville Kosonen, Joonas Väisänen, Mika Lähderinne, Olli Valto, Olli-Pekka Kärkkäinen v, Jyri Leinonen, Simo Sirviö, Anssi Lipponen, Olli Huttunen, Tuomas Halonen, Teemu Leskinen (Samu Vidgren 58)

HauPa: Juhani Pennanen, Roope Keskitalo, Aleksi Autioniemi, Jussi Fredriksson, Mikko Suomela (Jarno Reinikainen 85), Ilari Nikula (Veini Rikkinen 54), Chijoke Festus, Jaakko Alatalo (Teemu Lukkari 73 v), Ari Makowski, Toni Tuominen, Jesse Leppänen

Ottelun tuomari: Teemu Soini

Yleisöä: 157

Posted on lokakuu 6, 2012, in PK-37 and tagged , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: