PK:lla 11 sopimusta – palapelistä puuttuu vielä osia

Viime kaudella mainion kauden pelanneen Iisalmen Pallo-Kerho 37 tulevan kauden joukkueen rakennus on vielä kesken. Erityisesti keskikentän keskustaan on jäämässä iso aukko. Pelaajistosta näkyy jälleen vahva paikallisuus.

Kakkosen pohjois-lohkossa viime kaudella neljänneksi sijoittuneen Iisalmen Pallokerhon joukkueen rakennus on edennyt maltillisesti. Ensi viikolla alkavalle harjoituskaudelle lähdettäessä sopimuspelaajia on 11. Seuran puheenjohtajan Mikko Aminoffin mukaan joukkueen lopullinen runko tulee asettumaan 16–18 pelaajaan.

Pelaajistossa korostuu jälleen paikallisuus, sillä yhdestätoista sopimuspelaajasta peräti yhdeksän on omia kasvatteja. Tuttuun tapaan Iisalmessa annetaan rohkeasti peliaikaa omille lupaaville pelaajille. Käynnistyvällä harjoituskaudella kuusi B-junioria harjoittelee edustusjoukkueen mukana ainakin jouluun saakka. Kuusikosta maalivahti Joonas Piippo ja keskikenttäpelaaja llmari Niskanen tulevat olemaan mukana edustusjoukkueessa myös pelikaudella.

Piippo oli jo viime kaudella haistelemassa edustusjoukkueen tuulia vaihtopenkillä, kun taas Niskanen oli SM-karsintasarjaan raivanneiden B-junioreiden kantavin voima. Vasta 15-vuotias Niskanen on jo tuttu näky juniorimaajoukkueissa. Mainiota työtä B-junioreissa tehnyt Jari Niskanen nousee sen sijaan edustusjoukkueen kakkosvalmentajaksi.

Kapellimestarin kokoinen aukko

Tässä vaiheessa PK:sta varmoja lähtijöitä ovat Simo Sirviö ja Jyri Leinonen. Iisalmelaisten pelillisenä kapellimestarina kolme viime kautta häärinyt Sirviö keskittyy tulevan kauden perhe- ja opiskeluelämään. Leinonen on muuttanut opiskelujen myötä toiselle paikkakunnalle.

PK:n palapelissä on myös lähtijöiden paikkaamisen lisäksi paljon liikkuvia osia. Esimerkiksi viime kauden paras maalintekijä Anssi Lipponen aprikoi vielä jatkoaan. Kahden ehdottoman avainpelaajan menettämisessä olisi paljon paikattavaa. Sirviön lähtökin tarkoittaa jo eri vaihtoehtojen pohtimista.

”Jos Lipponen ei jatka, keskialueelle jää iso aukko. Etsimme jo viime kaudella keskikentän pohjan pelaajaa. Jani Vidgren pelasi siinä viime kaudella mallikkaasti. Myös Olli ja Juho Huttunen pystyvät pelaamaan kymppipaikkaa”, Aminoff puntaroi keskikentän keskustan vaihtoehtoja.

PK:ssa jatkaminen on auki myös Teemu Leskisellä, Niklas Aminoffilla, Matti Mikkosella ja Ciro Francisilla. Mainitun nelikon jatkosuunnitelmat selviävät myöhemmin.

Viime kauden puolustuslinjasta Juho Ruotsalainen ja Olli-Pekka Kärkkäinen ovat siirtyneet Nelosessa pelaavaan reservijoukkueeseen. Aminoffin mukaan kaksikon pelaaminen myös edustusjoukkueessa ei ole täysin poissuljettua.

Aminoff myöntää, että seuran ulkopuolelta on tullut pelaajakyselyitä. Tässä vaiheessa hän ei kuitenkaan halua nimetä yksittäisiä pelaajia. Yksi todennäköinen pelaajien tulosuunta on Kuopio.

PK:n sopimuspelaajat kaudelle 2013 (tilanne 23.11.2012)

Ville Kosonen

Mika Lähderinne

Joonas Väisänen

Olli Huttunen

Samu Vidgren

Jani Vidgren

Janne Rissanen

Ilmari Niskanen

Olli Valto

Juho Huttunen

Tuomas Halonen

Posted on marraskuu 23, 2012, in PK-37 and tagged , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: