Peli-ilon näytös

IMG_5444

Kuopion Palloseura avasi Liigacupin vauhdikkaasti kaatamalla kaimaseura VPS:n 4-1.  Laadukkaasti talvikauden treenannut KuPS tuli kamppailuun kovalla vauhdilla ja löi vastustajan kanveesiin vajaassa kahdessa kymmenessä minuutissa, siirtymällä 3-0 johtoon. Kolmen maalin johdon lisäksi KuPSilla oli tukku muita hyviä maalintekopaikkoja.

– Saimme loistavan alun, ensimmäinen puoliaika oli kaiken kaikkiaan kovavauhtinen. Tuntui välillä, että vauhtia oli enemmän kuin järkeä, uusi vahvistus Jussi Kujala kuvaili.

Uudet hankinnat Kujala ja Rami Hakanpää ottivat heti paikkansa joukkueesta pelillisinä johtajina. Yleisön iloksi KuPS rakensi hyökkäyksiä harkitusti lyhyellä syötöllä, mutta myös riittävän nopeasti. Rutinoituneen kaksikon merkitys koko joukkueelle on iso:  he tuovat niin pelikentälle kuin pukukoppiin sopivan rauhallisuuden.

Keltamustien pelissä on nyt selvä suunnitelma miten maalipaikkoja rakennetaan, unohtumattomatta tietenkään monipuoliseen hyökkäyspelaamiseen kuuluvia puolenvaihtoja ja pitkiä syöttöjä.

– Omaan peliin pitää saada vielä rauhallisuutta, pystymme rakentamaan vielä paremmin hyökkäyksiä. Tässä esityksessä ei ole kuitenkaan valittamista. Pelasimme  tiiviisti ja hyvällä asenteella, Kujala korosti.

KuPSin pelityyli on matkalla kohti oikeaa, mutta kaikista tärkeintä tässä vaiheessa on joukkueen vankka tekemisen meininki, joka huokuu jokaisesta pelaajasta. Viime kaudella kateissa ollut peli-ilo on myös palannut joukkueeseen, jolloin kentällä nähdään luovia ja rohkeita oivalluksia. Pelaajat uskaltavat haastaa vastustajia ja silmin nähden nauttivat pelaamisesta.

Purje pitelemätön

Tasapainoisesti pelanneen joukkueen ykköshahmoksi nousi avausjaksolla täysin pitelemätön ollut, Ats Purje, joka terrorisoi jatkuvasti aktiivisella liikkeellä niin pallollisena kuin pallottomana VPS:n puolustusta.  Vauhtikone Purjetta vastaan todella hankala puolustaa, sillä hän liikkuu kentällä laajasäteellä ja tekee vastustajan ohittamisesta helpon näköistä terävillä harhautuksillaan.

Virolainen on parantunut harjoitusotteluiden perusteella maalinteon tehokkuuttaan viime kaudesta. Purje on tehnyt nyt molemmissa kauden valmistavissa otteluissa kaksi maalia.  Paikkoja oli toki VPS:ää vastaan vaikka hattutemppuun. Maaliensa lisäksi Purje syötti myös Aleksi Paanasen maalintekoon.

KuPSin neljäs maali oli ehkäpä illan upein osuma. Näppärästi rakennetun hyökkäyksen päätteeksi Kujala osoitti jäätävää rauhallisuuttaan ja pelasi pallon vielä täysin vapaaseen paikkaan Jerry Voutilaiselle, joka sai laittaa pallon tarkasti alakulmaan, pilkun tietämiltä.

Peli osoitti, että KuPSin hyökkäyspelissä riittää totisesti vaihtoehtoja.  Nuorten maajoukkuepelaajat Voutilainen ja Paananen esiintyivät Purjeen ohella todella pirteästi.  KuPS ei tiiraile tällä hetkellä hyökkäysosastoon vahvistuksia vaan jahtaa topparia Hakanpään rinnalle, joka vapauttaisi pääpalloja dominoineen Ilja Venäläisen takaisin hyökkäykseen.  Sentterin rooliin kaavaillun Dudun toipuminen tuo vielä eri ulottuvuuden hyökkäyspelaamiseen.

VPS:llä paluu arkeen

Jos KuPSin leirissä ensimmäinen Liigacup-ottelu antoi mukavan itseluottamuspiikin tulevaan, VPS:n leirissä palattiin maanpinnalle kahden voittoisan treenimatsin jälkeen.

– Tämä peli palautti meidät arkeen ja osoitti, että meillä on vielä paljon töitä tehtävänä. KuPS antoi meille oppitunnin, aika pohjalta lähdetään liikkeelle, päävalmentaja Olli Huttunen arvioi.

Kurinalaisuuden nimeen vannova päävalmentaja Huttunen ei nähnyt kentällä niitä asioita, joita hän painottaa jokaiseen otteluun valmistautuessa. Raitapaitojen puolustusta möyhennettiin erityisen pahasti avausjaksolla, vaasalaisten peli oli muutenkin kaukana organisoidusta. Loukkaantuneita Antti Uimaniemeä ja Atte Hoivalaa laitapakkeina korvanneet Mustafa Maki ja Jyri Saranpää jäivät ilman tukea KuPSin liikkuvan hyökkäyspelin edessä.

– Teimme pelissä paljon virheitä, me suorastaan syötettiin KuPS läpi, Huttunen kritisoi.

KuPSin selvästä 3-1 johtoasemasta huolimatta myös vaasalaisille avausjaksolla oli muutama laatupaikka. Avausjakson avoin peli ol KuPSin päävalmentaja Esa Pekosen papereissa ainoa  joukkueen heikko kohta.

– Ensimmäisellä jaksolla puolustuspeli oli avointa, toisella jaksolla välit pysyivät paljon tiiviimpänä, eikä suurta hätää enää ollut. Tosi tyytyväinen olen monessa suhteessa, vaikka riittää vielä tekemistä,  ertiyisesti hyökkäyspeliä kehunut Pekonen ynnäili.

Toisella jaksolla peli oli huomattavasti tasaisempaa. Pelin kaava alkoi hieman jo muuttua pelailuksi, KuPSin mentyä selvään 4-1 johtoasemaan. Kotijoukkue pelasi sen jälkeen selvästi tasapainoisemmin, eikä VPS:lle avautunut enää laatupaikkoja. KuPS oli kuitenkin peli-ilmeessä ja kaksinkamppailuissa kirkkaasti edellä koko illan ajan.

KuPS jatkaa Liigacupia kahden viikon päästä kotiottelulla Rovaniemen Palloseuraa vastaan.

 Uudet hankinnat puntarissa

Rami Hakanpää

IMG_5713

HJK:sta saapuneelta topparilta nähtiin vakuuttava ja eleetön esitys. ”Rambo” ei hätäile missään tilanteessa ja avaa peliä laadukkaasti myös pienessä tilassa. KuPSin kaipaamaa johtaja-ainesta, josta osoituksena kapteenin-nauha kädessä jo ensimmäisessä pelissä.

Jussi Kujala

IMG_5716

Kujalaan kelpaavat täysin samat sanat pallollisesta pelaamisesta kuin Hakanpäähän. Keltamustien pelintekijä ei hätäile keskikentällä turhia ja pystyy syöttämään laadukkaasti pienessäkin tilassa. Ei haudo palloa vaan pyrkii pelaamaan järkevästi myös eteenpäin. Neljännen maalin syöttö oli loistava väläytys miehen pelinäkemyksestä.

Omar Colley

IMG_5703

Gambialainen laitapuolustaja tarjosi lupauksia herättävän esityksen. Tuki hyökkäyksiä aktiivisesti avausjaksolla ja syöttikin  2-0 maalin. Osallistui hyökkäyksiin välillä turhan aktiivisesti, joka avasi VPS:lle muutaman laatupaikan. Toisella jaksolla kurinalaisempi. Puolustuspelissä riittää opittavaa, mutta sopeutuminen on helpompaa kun miehellä on siihen oikea asenne.

KuPS – VPS 4-1 (3-1) Liigacup alkulohko 3, Kuopio-halli

Maalit

1-0 Ats Purje 7 (Aleksi Paananen)

2-0 Purje 16 (Omar Colley)

3-0 Paananen 19 (Purje)

3-1 Parikka 24 rp

4-1 Jerry Voutilainen 56 (Jussi Kujala)

Kokoonpanot

KuPS 4-2-3-1: Mika Hilander, Omar Colley v, Rami Hakanpää v, Ilja Venäläinen (Juuso Korhonen 90), Antti Hynynen (Teemu Tirkkonen 90), Ali Koljonen (Jerry Nissinen 83), Jussi Kujala, Miikka Ilo (Juha-Antti Rissanen 75), Aleksi Paananen, Jerry Voutilainen, Ats Purje

VPS 4-2-3-1: Janne Henriksson, Mustafa Maki, Ville Koskimaa, Karsten Smith, Jyri Saranpää, Cheyne Fowler, Ville Luokkala (Patrik Lomski 46), Pierre-Rudolph Mayard, Tony Björk (Bamo Alfat 80) Sebastian Strandvall, Jarno Parikka v

Ottelun tuomari: Ville Nevalainen

Posted on tammikuu 25, 2013, in Kuopion Palloseura, Veikkausliiga and tagged , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: