PK:n kokoonpano esittelyssä

 IMG_6740

Koso selkeä ykkönen

Ville Kosonen on noussut takaisin suvereeniksi ykkösmaalivahdiksi, kun viime kaudella mainiosti pelannut Jyri Junnilainen siirtyi pois. Kosonen on ollut PK:lle tärkeä luottopelaaja jo useamman vuoden ajan. Kosonen panostaa lähitorjuntoihin ja jämäkkään pelin ohjaamiseen. Lupaava ja raamikas B-juniori Joonas Piippo haastaa hanakasti tulevaisuudessa.

Puolustuksen keskustassa fyysisyyttä

IMG_0877

Pelaajavalmentaja Mika Lähderinne ja Olli Valto ovat muodostaneet selkeän toppariparin, joka on pelannut harjoituskaudella paljon yhdessä. Lopettamispäätöksensä pyörtänyt Juho Ruotsalainen tuo takalinjoille rutkasti fyysisyyttä ja tahtoa. PK:n puolustuksen keskustasta löytyy fyysisyyttä, joten toppareita on vaikea ohittaa ilmateitse tai kaksinkamppailuissa. Keskuspuolustus pyrkii avaamaan peliä suhteellisen varmasti ja riskittömästi. Pallo toimitetaan keskikentän keskustaan tai pelataan laitaan levittäville laitapelaajille.

Aktiivisesti hyökkäyksiä tukeva Joonas Väisänen on vakiinnuttanut paikkansa oikeana pakkina. Hänellä on hyvät edellytykset ottaa seuraava pelillinen askel eteenpäin. Väisänen pelasi viime kaudella muutamia mainiota otteluita, mutta tasaisuus oli vielä selkeä ongelma.

Vasemmaksi pakiksi riittää vaihtoehtoja. Viimeisessä harjoitusottelussa vaspan paikalla nähtiin KuPSin A-junnuissa pelaava Jerry Nissinen. PK-kasvatti on  ilmoittanut halunsa pelata iisalmelaisten paidassa jatkossakin. Paikalla on pelannut myös joukkueen kulttihahmo Jani Vidgren ja KuPSista saapunut Teemu Tirkkonen. Tirkkonen pystyy pelaamaan myös topparina. Monipuolisen puolustajan murtautumista kokoonpanoon ovat häirinneet armeija ja loukkaantumiset.

Kokenut keskiakseli

IMG_0964

Keskikentällä merkittävin muutos on Marko Kivilän tulo Simo Sirviön paikalle pelintekijäksi. Kolme viime kautta PK:n pallollisena arkkitehtinä toiminut Sirviö lopetti viime kauden jälkeen ja jätti ison aukon niin pelin tekemiseen kuin erikoistilanteisiin. Sirviö rytmitti ja käynnisti PK:n hyökkäyksiä pallollisesti taitavana pelaajana. Kivilän hankinta oli siltä kantilta erittäin tärkeä.

PK pelaa kahdella pohjapelaajalla, joista toinen on fyysisempi vaihtoehto ja toinen keskittyy enemmän pelin tekemiseen. Fyysistä ruutia keskikentällä edustavat Jiposta tullut Antti Åke ja Jani Vidgren. Molemmat tuovat tarvittavaa kaksinkamppailuvoimaa keskialueelle. Åkelta voi odottaa vielä huomattavasti parempaa, kun hän pääsee parempaan iskuun loukkaantumisen jälkeen. Hän omaa Kivilän tavoin kokemusta ylemmältä sarjatasolta ja on arvokas pelaaja myös monipuolisuutensa takia. Åke pystyy tuuraamaan tarvittaessa niin topparina kuin laitapakkina.

Keskikentän pohjalla on nähty KuPSista Tero Taipale, joka taitaa mallikkaasti kokeneena pelaajana pelin rauhoittamisen. Taipaleen ollessa PK:n käytettävissä Kivilä siirtyy hyökkäävämpään rooliin kärjen taakse. Silloin Kivilältä voi odottaa enemmän taustanousuja tukemaan hyökkäyksiä, aina viimeistelyyn asti.

Laidoilla vauhtia

IMG_0799

Jos PK:n keskiakseli on kokenut, laitapelaamisessa riittää sen sijaan nuoruuden intoa ja vauhtia. Oikealla laidalla viilettää KuPSin reservijoukkueesta tullut Erno Nissilä, 20, ja toisella puolella suuri lahjakkuus Ilmari Niskanen, 15. Niskanen on onnistunut erinomaisesti B-junnujen ohella myös edustusjoukkueessa. 16-vuotias taituri kantaa jo ison vastuun erikoistilanteissa. Nissilä tuli oma-aloitteisesti seuraan testiin ja on vallannut pelipaikan hyvillä esityksillään. Molemmilta laitureilta löytyy nopeutta ja teknistä taitoa haastaa vastustajan puolustuslinjaa.

Viime kauden komeetta Olli Huttunen, 19, ottaa tervehdyttyään paikan avauskokoonpanosta laitapelaajana. Juho Huttunen, Janne Rissanen ja Niklas Aminoff taistelevat hyökkäävistä rooleista kolmikon takana.

Hyökkäyspää on kapea

IMG_1005

PK:n hyökkäyspää on viime kautta kapeampi, kun nopea tuulispää Teemu Leskinen lähti ja juonikas Anssi Lipponen empii vielä jatkoaan. Iisalmelaiset pelaavat normaalisti yhden kärjen taktiikalla. Harjoitusotteluissa Samu Vidgren on pelannut yksinäisenä kärkenä ja Tuomas Halonen hänen alapuolellaan vapaassa roolissa. Sekin rooli sopii vaaralliselle ja laajaalla säteellä liikkuvalle Haloselle mainiosti. Halonen on äärimmäisen tärkeä palanen PK:n hyökkäyspeliä. Takareisivaivasta kauden alla kärsineellä ”Tumella” on iso maalintekovastuu iisalmelaisten paidassa.

Viime kaudella joukkueen maalikuninkuuden voittanut Lipponen olisi iso osa hyökkäyspeliä, mutta loukkaantumisten takia koko ura on pohdinnassa. Jatkaessaan ja kuntoon päästessään Lipponen olisi ideaali vaihtoehto kärjen taakse niin maalintekoon kuin tilanteiden rakentamiseen.

Viime kaudella läpimurron kokoonpanon tehnyt Vidgren on vuoden valmiimpi astumaan vastuunkantajaksi. Tosin hän missaa kauden alun nilkkavamman takia. Kenraalissa molemmat varsinaiset hyökkääjät olivat sivussa, joten kärjessä nähtiin Valto.

Harjoitusotteluissa kovalla tahdilla maaleja mättänyt Juha-Antti Rissanen olisi selvä ratkaisu maalintekijäksi, mutta hyökkääjää tarvitaan tällä hetkellä KuPSin Veikkausliigaringissä. ”Juhis” pääsee käyttämään Kakkosen tasolla erinomaisesti nopeuttaan ja maalintekotaitoaan.

PK:n sopimuspelaajat (17 pelaajasopimusta)

Maalivahdit

Ville Kosonen

Puolustajat

Mika Lähderinne

Olli Valto

Joonas Väisänen

Juho Ruotsalainen

Teemu Tirkkonen

Jani Vidgren

Keskikenttäpelaajat

Marko Kivilä

Erno Nissilä

Olli Huttunen

Juho Huttunen

Janne Rissanen

Niklas Aminoff

Antti Åke

Hyökkääjät

Tuomas Halonen

Ilmari Niskanen

Samu Vidgren

Muutokset joukkueessa

Tulleet: Marko Kivilä (TP-47), Erno Nissilä (SiPS), Teemu Tirkkonen (KuPS A) ja Antti Åke (Jippo).

Lähteneet: Simo Sirviö ja Matti Mikkonen (lopettivat), Jyri Leinonen, Jyri Junnilainen, Teemu Leskinen, Olli-Pekka Kärkkäinen, Ciro Francis

Posted on huhtikuu 26, 2013, in PK-37 and tagged , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: