Valmiimpi paketti juhli voittoa

IMG_1764

Antti Åken ja Ilmari Niskasen hymy oli herkässä voiton tunnelmissa.

Iisalmen Pallo-Kerho 37 avasi Kakkosen kautensa jälleen voitolla, kun Tornion Pallo-47 kaatui Kankaan tekonurmella lukemin 3-2. Iisalmelaiset ovat voittaneet kaikki kuusi sarja-avaustaan Kakkosen nousun, 2008, jälkeen. Tällä kertaa rekordin jatkaminen meni hyvin tiukalle, kun TP-47 tasoitti isäntien 2-0 johdon vain viisi minuuttia ennen loppua.

PK:lta löytyi kuitenkin vielä henkistä kanttia kääntää ottelu edukseen. Ottelun lisäajan kolmannella minuutilla nopea vastaisku tuotti tulosta. Tuomas Halonen käänsi tärkeän kaksinkamppailun voitokseen, jonka seurauksena Antti Åke ja Ilmari Niskanen pääsivät puolittaiseen läpiajoon.

Tarina oli kuin kirjoitettu vakuuttavan Kakkosen debyytin tehneelle 15-vuotiaalle Niskaselle, joka nosti pallon maalivahdin näppien kautta maaliin. Juhlittua ja iloista sankaria tuskin haittasi tippaakaan 2-0 tilanteessa hukattu läpiajo.

– Ilmari pelasi vahvan pelin. Hänellä oli paikka jo ratkaista ottelu siinä, mutta päätti säästää sen loppuun, PK:n pelaajavalmentaja Mika Lähderinne hymähti.

Valmiimpi paketti

PK:n koko joukkueella oli syytä tyytyväisyyteen sarja-avauksen voiton jälkeen. Joukkueen peli-ilme oli tutun yritteliäs ja tilanteet vietiin loppuun saakka. Iisalmelaisten näkökulmasta ilahduttaa, että kotijoukkue oli yhteispelissä ja pelin valmiudessa kärkitaisteluun rankattuja vieraita edellä. Iisalmelaisilla on takanaan repaleinen harjoituskausi, mutta huhtikuun edistysaskeleet ovat olleet isoja.

Lähderinteen mukaan koko joukkueen puolustuspeli pysyi hyvin kasassa, vaikka kahden maalin päästäminen lyhyessä ajassa herättikin ihmetystä.

– En tiedä, mitä  siinä tapahtui, pitää katsoa videolta myöhemmin. Torniolla ei ollut pallonhallinnasta huolimatta vaarallisia paikkoja, ja sitten he tasoittivat, Lähderinne kertasi.

Erikoistilanteet toimivat

PK oli ottelussa harjoituskauden tapaan vahva erikoistilanteissa. Pallokerhon avausmaali syntyi 35. minuutilla, kun Lähderinteen jatko päätyi Marko Kivilälle, joka sai laittaa karan sisään maalin edustalta. Isäntien toinen maali syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta. Niskasen kulmapotku ponnahti yläriman kautta maaliviivalle, josta Tuomas Halonen sijoitti irtopallon verkon perukoille.

Kotijoukkueelta nähtiin varsin mallikasta suunnanmuutospelaamista, josta maali oli hyvä esimerkki. Pallon kanssa mentiin vauhdilla kohti vastustajan maalia eikä vain meinattu.  2-0 tappioasemassa TP-47 joutui hakemaan maalia riskillä, joka avasi PK:lle enemmän tilaa puolustuksen selustaan.

Lupa odottaa parempaa

Tornio ei sen sijaan koko ottelussa päässyt toivotulla tavalla käyttämään vauhdikkaita laitureitaan. Vasemmalla laidalla pelannut Trayon Bobb oli Lähderinteen mukaan tarkasti scoutattu jo ennakkoon. Nopea laituri teki toki maalin, mutta vieraat eivät pystyneet hyödyntämään tarpeeksi hyvin miehen kykyjä. TP ei pystynyt käynnistämään tarpeeksi nopeasti hyökkäyksiä, jolloin PK ehti ryhmittyä hyvin puolustusmuotoon. Kaiken kaikkiaan vieraiden yhteispeli ei ollut vielä toivotulla tasolla. On silti varmaa, että Torniosta kuullaan vielä tällä kaudella.

PK:lta kauden avaus oli lupaava, pelissä nähtiin toki vielä heikkoja jaksoja: niin alkuminuuttien hermoilu kuin pieni passivoituminen, jonka seurauksena vieraat pääsivät tasoittamaan. Joukkueen korkeana pysynyt työmoraali lupaa kuitenkin hyvää tulevaisuudelle, se antaa mainiot pohjat kehittää peliä eteenpäin. Iisalmelaisten pelit jatkuvat ensi sunnuntaina vieraissa KPV:tä vastaan. KPV on hävinnyt molemmat pelinsä tekemättä maaliakaan.

PK-37 – TP-47 3-2 (1-0) Kakkonen pohjoislohko sarja-avaus

Maalit

1-0 Marko Kivilä 35 (Mika Lähderinne)

2-0 Tuomas Halonen 55 (Ilmari Niskanen)

2-1 Keijo Huusko 81

2-2 Trayon Bobb 85

3-2  Niskanen 90+3 (Antti Åke)

Kokoonpanot

PK-37 4-2-3-1: Ville Kosonen – Jerry Nissinen, Mika Lähderinne, Olli Valto, Joonas Väisänen – Antti Åke, Jani Vidgren v (Juho Huttunen 78) – Ilmari Niskanen, Marko Kivilä v, Erno Nissilä (Juho Ruotsalainen 87) – Tuomas Halonen v

TP-47 : Pauli Tuisku – Mikko Väänänen, Evgeni Evseev, Jarkko Lahdenmäki, Anatoli Bulgakov (Jaakko Pyyny 46) – Artturi Sieppi (Francois Badji 62), Keijo Huusko – Trayon Bobb, Johannes Herala, Aleksi Gullsten (Daniel Wilson 46) – Joona Veteli

Ottelun tuomari: Anton Mustonen

Posted on huhtikuu 28, 2013, in PK-37 and tagged , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: