Helpottava onnistuminen tärkeään paikkaan

IMG_3011

Kuopion Palloseura nappasi kauden avausvoittonsa kreivin aikaan. KuPS kaatoi kauden viidennessä pelissä Veikkausliigan kärkitaistelun veikatun Turun Palloseuran 4-1. KuPS ansaitsee ehdottomasti hatunnoston, että se pystyi ottamaan niskasta itsestään kiinni ja teki sen nimenomaan vahvasti joukkueena. Keskuskentällä nähtiin kaksi joukkuetta, joiden alkukausi oli sujunut mollivoittoisesti. Voitontahtoisemmasta ja paremmasta joukkueesta ei jäänyt tippaakaan epäselvyyttä.

Voitosta ja kokonaisuudessa kauden parhaasta peliesityksestä tullut helpotus oli selvästi aistittavissa kotijoukkueen keskuudessa. Pelaajien hymy oli herkässä loppuvihellyksen päätyttyä. Keltamustien kapteeni Miikka Ilo päästi ilmoille oman voiton ”karjahduksensa”. Ollaan TPS:n heikkoudesta mitä tahansa mieltä, se ei vie mitään KuPSin ryhtiliikkeeltä pois.

Joukkue sai onnistumisen tärkeällä hetkellä. Erityisesti seuraavia otteluita ajatellen kannattaa korostaa tapaa, jolla voitto tuli. Joukkue pystyi nousemaan tappioasemasta voittoon tuskaisesta alkukaudesta huolimatta. Joukkue henkinen selkäranka kesti aikaisen TPS:n johtomaalin. Kuopiolaisten edellisestä tappioasemasta voittoon nousemisesta Veikkausliigassa oli ehtinyt kulua jo lähes kaksi vuotta.

Lomasuunnitelmat peruuntuivat

Rento ilmapiiri sai jatkoa lehdistötilaisuudessa. Päävalmentaja Esa Pekonen ja hattutempun iskenyt Ilja Venäläinen kilpailivat letkautuksillaan. Venäläinen kertoi saaneensa oppia vuoden ja seitsemän kuukauden ikäiseltä tyttäreltään maalintekoon.

– Kun kysyin, tekeekö isä maalin tänään. Tyttö sanoi, että pukkaa pukkaa, aika hyvin kyllä pukkas, Venäläinen iloitsi.

Pekonen vei tällä kertaa niukasti voiton ”vitsiniekkojen” sanailussa, kysyttäessä hänen mietteistään TPS:n aikaisen johtomaalin jälkeen. ”Rupesin miettimään sen jälkeen lomakohteita, jonne voisi lähteä”-kommentti, sai aikaan isoimman naurunremakan.

Kaksikon puheessa yhdistyi rentouden löytymisen ohella tärkeä yksityiskohta: voiton avaimet löytyivät käteen jo Lahdessa, silloin lukkoa ei saatu auki heikon viimeistelyn takia. Pekosen mukaan joukkue sai kuitenkin ajatuksen, miten KuPSin tulee pelata nykyisellä materiaalilla menestyäkseen.

– Lahdessa pelattiin toinen puoliaika paljon paremmin, meillä oli hirveä määrä paikkoja – hallitsimme peliä silloin enemmän kuin tänään. Siellä löysimme idean pelaamiseen, Pekonen totesi.

– Alku ei ollut sitä, mitä oltiin sovittu, mutta kun saatiin peli kuntoon, homma oli hyvin hallussa, Pekonen summasi illan tasapainoista esitystä.

Kaivattu maalintekijä

Lahdessa ongelmana oli maalipaikkojen tuhlailu. Nyt KuPS löysi kaivatun maalintekijän Venäläisestä, joka aloitti kauden ensimmäisen pelinsä hyökkääjän paikalla. Saman tien syntyi Veikkausliiga-uran toinen hattutemppu.

– Pystyin pelaamaan paljon boksissa, joka minulle vahvin alueeni, silloin kuin olen hyökkäyspäässä, Venäläinen arvioi onnistumistaan.

Venäläinen vahvisti, että joukkueen pelaamiseen löytyi onnistumisten myötä lisää boostia.

– Roolit oli hyvin selvillä ennen ottelua.  Tiedettiin hyvin, mitä halutaan tehdä ja onnistuimme siinä.  Ja kun onnistuttiin niissä jutuissa, itseluottamus kasvaa, joka ruokkii lisää onnistumisia. Olimme huomattavasti parempi joukkue ja ansaitsimme voiton, Venäläinen ynnäsi.

Itseluottamuksen löytämisestä kertoi, että Venäläinen lähti hakemaan näyttävää chippiosumaa hattutemppunsa jälkeen. Historiallinen neljän maalin ilta jäi harmittavan lähelle.

Hattutempun kolme maalia olivat yhtä tärkeitä, mutta tasoitus oli ottelun käännekohta. Se vapautti olennaisesti KuPSin peliä. TPS:lle maali sen sijaan sai aikaan lamautusreaktion. KuPS puolestaan uskalsi tehdä kentällä taas oikeita asioita kauden alkua paremmin: lähteä hyökkäyksin nopeammin, pelata rohkeammin ja hakea päättäväisemmin ratkaisuja.

Mieli maassa

TPS:n puolella mieli oli matalalla ja se näkyi turhautumisena loppuvihellyksen jälkeen. HJK:sta tiukimmaksi haastajaksi ennustettu poppoo on pelannut heikon alkukauden. Joukkue poistui hyvän urheiluhengen vastaisesti kesken palkinnonjaon. Turkulaisten pukukopin ovi pysyi visusti ja pitkään kiinni ottelun jälkeen. Päävalmentaja Marko Rajamäki ja vieraiden parhaana palkittu Petteri Pennanen saapuivat lehdistön eteen viime tipassa. Rajamäen ensimmäinen toteamus: ”olen todella, todella, todella pettynyt” kertoi kaiken turkulaisten esityksestä. Joukkue oli unelma-alun jälkeen haluton, mauton ja väritön, toisen puoliajan alun piristymistä lukuun ottamatta.

– Olimme  erittäin valmiita tähän peliin ja siirryimme 1-0 johtoon. Sen jälkeen lopetimme kuitenkin pelin täysin, ei yritetty edes pelata. Annettiin käytännössä KuPSille peli vietäväksi, Rajamäki ruoti.

Tappiopeliä ruodittiin jo pukukopissa, huomenna on tarkemman analysoinnin vuoro.

– Tällä kertaa mentiin niin, että kapteenisto kävi yksitellen läpi ja pari kokenutta pelaajaa mitä he oli mieltä.  Ei mulla ollut sanottavaa, turha siellä on riehua pelin jälkeen kun on 90 minuuttia aikaa pelata. Pitää uskaltaa pelata, heittäytyä siihen, Rajamäki lausui viisaita sanoja.

Pennanen painotti, että jokaisen pelaajan täytyy ottaa vastuuta tilanteesta. KuPS-kasvatti lupaa tulta ja tappuraa maanantain paikallistaistoon FC Interiä vastaan.

– TPS on varmasti silloin helvetin vihainen, Pennanen vastasi.

Ottelun tilastot

KuPS – TPS 4-1 (2-1)Veikkausliiga 5. kierros

Maalit

0-1 Mika Ääritalo 2

1-1 Ilja Venäläinen 27 (Jerry Voutilainen)

2-1 Venäläinen 40 (Dawda Bah)

3-1 Venäläinen 59 (Jussi Kujala)

4-1 Bah 75 (Ilo)

Kokoonpanot

KuPS 4-2-3-1: Mika Hilander – Tero Taipale, Omar Colley, Etchu Tabe, Antti Hynynen – Jussi Kujala, Dawda Bah – Miikka Ilo v, Aleksi Paananen (Juha-Antti Rissanen 89), Jerry Voutilainen (Dudu 70) – Ilja Venäläinen (Joel Vartiainen 84)

TPS 4-2-3-1: Jukka Lehtovaara, Joonas Tursas (Jaakko Nyberg 46), Jarkko Hurme, Jani Tanska, Sami Rähmönen v – Kennedy Eriba (Mikko Hyyrynen 46), Juho Lähde – Mika Ääritalo, Petteri Pennanen, Wayne Brown (Aleksi Ristola 76)  –  Roope Riski

Ottelun tuomari: Vesa Hätilä

Yleisöä: 1803

Posted on toukokuu 9, 2013, in Kuopion Palloseura, Veikkausliiga and tagged , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: