”Pelillisesti riittää vielä tekemistä”

IMG_3935

Iisalmen Pallo-Kerho 37 on tällä hetkellä Kakkosen Pohjoislohkon kuudennella sijalla, kun sarjakauden ensimmäinen kolmannes tulee täyteen sunnuntaina. Pelaajavalmentaja Mika Lähderinteen mukaan alkukausi on ollut tuloksellisesti kohtuullisen hyvä, mutta pelillisesti riittää vielä tekemistä.

– Olemme vielä hakeneet roolituksia, että jokaiselle löytyisi paras mahdollinen. Pikkuhiljaa pala palalta edetään. Olen erityisen luottavainen, että peli paranee, Lähderinne toteaa.

”Ajatus mukana loppuun saakka”

Iisalmelaisten pelaamiseen ei ole vielä löytynyt vielä samaa tasapainoa kuin viime kaudella.Viime kaudella joukkueen menestyksen kulmakiveksi muodostunut koko joukkueen aktiivinen puolustuspelaaminen ei ole sujunut odotetusti, jonka seurauksena päästettyjä maaleja on liian paljon.

Tilastoja tarkasteltaessa huolestuttava yksityiskohta on, että Pallo-Kerho on päästänyt viimeisellä kympillä peräti kahdeksan osumaa yhtä monessa pelissä. Edellisessä taistossa Tervareita vastaan PK menetti voiton aivan loppuhetkillä, erikoistilanteen jälkimainingeista.

Lähderinteen mukaan alkukauden ongelmakohdat ovat hyvin joukkueen tiedossa ja niitä on käyty läpi. Pelaajavalmentaja löytää kaksi syytä joukkueen päästämiin viime hetken maaleihin.

– Osa niistä on tullut erikoistilanteista. On tehty tyhmiä rikkeitä ottelun loppuhetkille ja annettu vastustajalle sauma iskeä erikoistilanteista.  Ei ole myöskään tarpeeksi pystytty rauhoittamaan ja pitämään palloa. Olemme liian helposti menettäneet pallon vastustajalle, Lähderinne selventää.

Puolustuspään erikoistilannepelaamista on käyty enemmän sanallisesti läpi kuin tekemällä treenikentällä ylimääräisiä harjoituksia.

– Meillä on kokeneita pelaajia, jotka kyllä tietävät tilanteet, enemmän kyse on henkisistä jutuista. Ajatuksen pitää pysyä mukana tekemisessä loppuun asti, Lähderinne painottaa.

Yksilötasolla onnistumisia

IMG_5705

Lähderinteen mukaan hyökkäyspelaaminen on ollut kohtuullisen hyvällä tasolla.

– Maaleja on tehty riittävästi ja myös joka pelissä maalipaikkoja on pystytty luomaan tarpeeksi. Hyökkäyspelissäkin, erityisesti pitkissä hyökkäyksissä on parantamista, Lähderinne kuvaa.

Pitkät hyökkäykset ja pallon kontrollointi vastustajan kenttäpuoliskolla korostuvat varsinkin johtoasemassa pelaamisessa.Viime kaudella PK hallitsi mainiosti pelin rauhoittamisen ja samalla vastustajan iskunpaikkojen minimoimisen.

Joukkueen yhtenäisessä pelaamisessa riittää vielä petraamista, mutta yksilötasolla on nähty onnistumisia. Lähderinne nostaa esiin hyökkäyksen tehokkaan kaksikon Ilmari Niskasen ja Tuomas Halosen nimet. Pelaajavalmentajan papereissa onnistujiin lukeutuvat myös varmasti pelannut maalivahti Ville Kosonen ja isoja kehitysaskelia topparin tontilla ottanut Olli Valto.

Pakka tiiviimmäksi

PK kohtaa nousun ainoaksi tavoitteekseen asettaneen VIFK:n sunnuntaina kotikentällään. Lähderinne kertoo, että takana on hyvä ja tasapainoinen treeniviikko pitkästä aikaa. Iisalmelaiset ovat pelaajavalmentajansa sanoin valmiita pistämään kapuloita yhden nousuehdokkaan rattaisiin.

– Oman pelin kehittämiseen olemme enemmän keskittyneet. Pelin kääntämistä on käyty läpi, että saisimme keskikentän aktiivisemmin mukaan omaan pelaamiseemme.

Lähderinne lupaa kotiyleisölle aktiivisen ja aggressiivisen PK:n ja ennakoi myös vierailta aktiivista otetta peliin.

– Vaasa on pelaava ja nopea joukkue, joka pyrkii pitämään pallon mahdollisimman pitkään maassa. Meidän täytyy pitää pakka tiiviinä, jotta ylimääräinen tila saadaan suljettua pois, Lähderinne ohjeistaa.

PK-37 :n tulevat ottelut kesäkuussa

Su 16.6 PK-37 – VIFK 18:30

Ke 19.6 TP-47 – PK-37 18:30

Ma 24.6 PK-37 – KPV 18:30

Su 30.6 Kerho-07 – PK-37 18:30

Tilastoja alkukaudesta

8 ottelua, joista 13 pistettä. Saldo: 4 voittoa, 1 tasapeli, 3 tappiota.

14 tehtyä maalia, 16 päästettyä

Maalintekijät: Ilmari Niskanen 4, Tuomas Halonen 3, Olli Huttunen 2, Erno Nissilä 2, Marko Kivilä 1, Antti Åke 1, 1 oma maali

Posted on kesäkuu 14, 2013, in PK-37 and tagged , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: