Aktiivisuus KuPSin avainsana Cupin välierään

IMG_2746

Kuopion Palloseuralla on edessä lauantaina tähän mennessä kauden tärkein ottelu, Suomen cupin välierä JJK:ta vastaan. Rakkaiden paikallisvastustajien kohtaamisessa on aina ainutlaatuinen lataus, mutta nyt panokset ovat vielä suuremmat. Cupin voitto on molemmille realistisin väylä edetä Euroopan kentille ja voittaa kimaltavaa tällä kaudella. Kamppailussa ovat ilmassa jälleen todelliset jännitysnäytelmän ainekset. KuPS haluaa panostaa taistossa aktiivisuuteen.

KuPSin päävalmentaja Esa Pekonen on luottavainen ja rento tärkeän ottelun alla. KuPS pääsee kamppailuun lähes parhaalla kokoonpanollaan, ja Pekosen mukaan joukkueen vire on hyvä. Luottamusta lisää varmasti Pekosen aikakauden vahva cup-vire. Jo pelkästään tulokset puhuvat puolestaan: neljäs perättäinen semifinaalipaikka on kovaa valuuttaa. Huomattavinta on ollut kuitenkin peli-ilme. Otteet ovat voineet ailahdella Veikkausliigassa, mutta cup-otteluissa KuPS on saanut selkä seinää vastaan pelatessaan vahvan latauksen ja esiintynyt kurinalaisella ilmeellä. Pekonen ei löydä vahvalle cup-lataukselle erityisempää syytä.

– En osaa sanoa tarkempaa syytä. Valmistautumisessa ei ole tehty mitään sen erikoisempaa kuin tavalliseen liigaotteluunkaan. Ehkä se tulee joukkueen sisältä, Pekonen aprikoi.

KuPSin meno Suomen cupissa on jatkunut vahvana myös tällä kaudella, vaikka Veikkausliigassa peliesitykset ovat heilahdelleet. Pekosen mukaan joukkue etenee loppukauden Veikkausliigassa peli kerrallaan, cupissa tavoite on selkeä.

– Tärkeä peli on edessä: tavoitteena on edetä cupin finaaliin, ja cupista on lyhyt tie myös Euroopan kentille, Pekonen korostaa ottelun merkitystä.

Videoista tärkeää oppia

IMG_5505

Vaisusti sujuneen MyPa-pelin Pekonen katseli tarkkaan peliä videolta ja vertaili sitä HJK-kohtaamiseen, joka oli todennäköisesti KuPSin kauden tasapainoisin ottelu. Otteista löytyi paljon eroavaisuuksia. Keskeisimpänä pointtina heikko liike.

– MyPa puolusti hyvin, mutta me pelasimme tyhmästi. Pelasimme liian liikkumatonta jalkapalloa ja menetimme palloja keskikentällä, josta MyPa pääsi prässäämään ja iskemään vastaan. HJK-peli oli kokonaisuudessa tosi hyvä: liike oli hyvää, oli enemmän aloitteita ja sitä kautta syöttösuuntia.

Pekosen kommenteissa tulee esille tärkeitä ja olennaisia teemoja parempaan pelaamiseen, joita on painotettu joukkueelle kuluneella viikolla. Lauantaina erityisesti seuraavat asiat pyritään laittamaan käytäntöön.

– Meidän pitää pelata suoraviivaisemmin ja saada liikettä enemmän. Pitää olla aktiivisempi, seisovaa joukkuetta vastaan on helppo puolustaa, Pekonen toteaa rehellisesti.

Prässi ollut voiton avaimia

IMG_3000

Pekosen mielestä JJK on selkeästi muuttanut peliajatustaan Juha Pasojan alaisuudessa. Siitä vihiä nähtiin edellisessä Veikkausliiga kohtaamisessa Kuopiossa. JJK vetäytyi alas puolustamaan ja panosti nopeisiin vastaiskuihin. KuPS-luotsi odottaa, että JJK lähtee myös kotonaan luottamaan enemmän vastaiskuihin.

Keskinäisissä kamppailuissa KuPS voiton avaimena on ollut usein vahva ja liikkuva prässi. Keltapaidat ovat saaneet aktiivisella liikkeellään vahvan paineen vieraiden päätyyn. Sitä kautta keltapaitojen on ollut helpompi päästä pallonriistoihin jo ylhäältä, ja edetä myös nopeammin maalipaikoille. Samalla tyylillä on tarkoitus jatkaa myös lauantaina.

– Meidän pitää pystyä liikkumaan hyvin ja pelaamaan palloja selustaan. Sitä kautta saamme nostettua pakkaa ja paineen pysymään vastustajan päädyssä.

Puolustuspelissä Pekonen korostaa kuitenkin olemaan varuillaan JJK:n ”vikkelien kavereiden” kanssa.

Myös tutut teemat nousevat esiin mahdollisina ratkaisunpaikkoina.

– Erikoistilanteet ovat aina tärkeitä. Maalipaikat pitää käyttää paremmin hyödyksi. Olemme mielestäni luoneet tällä kaudella jokaisessa ottelussa tarpeeksi maalipaikkoja. Hyökkääjien ja oikean laiturin viimeistely on ollut viime aikoina puutteellista, Pekonen mainitsee.

JJK:n ja KuPSin keskinäisissä otteluissa on nähty paljon tunnetta, maaleja ja vauhtia. Pekonen ei usko, että trendi muuttuu tässäkään ottelussa, ainakaan KuPSin osalta. Peruuttelua ja varmistelua ei tarvitse pelätä, vaikka ottelussa riittää panosta yllin kyllin.

– Ei me ainakaan lähdetä vetäytymään, vaan hyökkäämään aktiivisesti, mutta järkevästi. Tilanteita tulee kun on aktiivinen, ja meillä on paljon hyviä hyökkääviä pelaajia.

Kokoonpano suhteellisen selkeä

KuPS pääsee kamppailuun lähes parhaalla kokoonpanollaan. Cup-maalivahtina vahvasti esiintynyt Joonas Pöntinen on tosin sivussa, kuten myös Jerry Voutilainen ja Joni Nissinen. Aloituskokoonpano on jo melko selkeänä Pekosen mielessä. Muutamia viime hetken viilauksia voi toki tulla.

– Oikealla laidalle tullee muutoksia, se ei toiminut MyPa-pelissä. Kokoonpano on hyvin HJK-pelin suuntainen. Aleksi Paananen on toki vielä kysymysmerkki, kun hän pelasi U21-maajoukkueessa täydet minuutit.

JJK – KuPS Suomen cupin välierä Harjun Stadionilla  lauantaina 17.8 16:00

Posted on elokuu 15, 2013, in Kuopion Palloseura, Veikkausliiga and tagged , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: