PK-37 kohtasi maalinteon sietämättömän vaikeuden

IMG_7467

Iisalmen Pallo-Kerho 37 hävisi tärkeän putoamistaiston Oulun Rotuaarin Pallolle 2-3. Ottelun jälkeen oululaisten kopista kuului hillitöntä riemua, joka muistutti kauas kuultuna jotakin hyvin ”eläimellistä”menoa. Ilakoinnille oli syynsä, sillä ORPa nousi tasapisteisiin PK:n kanssa säilyjän paikalle, vieläpä samalla maalierolla. Kaksikko lähtee lohkon neljälle viimeiselle kierrokselle todella jännittävistä asetelmista. PK:n ja ORPa ovat tällä hetkellä lähinnä liipaisinta Kolmoseen. Kaksikon lisäksi myöskään Kerho-07 ja KPV eivät voi vielä lipaista huuliaan sarjapaikan varmistumisen merkiksi.

Todellisen kuuden pisteen ottelun ratkaisuun ei tarvittu syväluotavaa analyysiä, sen saattoi todeta jokainen ottelun katsoja. Kyse oli yksinkertaisesti maalinteon tehokkuudesta. Siinä joukkueet olivat kuin peilikuvat toisistaan: PK tuhlaili tukun laatupaikkoja, kun taas ORPa käytti määrätietoisesti ja kliinisesti harvat tilaisuutensa. Punapaidoille maalinteko kävi vaivattoman helposti, kun taas kotijoukkueelle maalinteko tuotti tuskan hikeä.

Hämmentävää tehokkuutta

PK:n pelaajien päät painuivat syystäkin alas ottelun jälkeen. Pettymys oli ainoa sana kuvaamaan ottelun tulosta. Voitto, tai jopa tasapeli olisi ollut käypää valuuttaa, ja vapauttanut joukkueen pelaamista tuleviin otteluihin. Nyt loppukauden jokaisessa ottelussa on suuri panos. Heikko viimeistely oli suurin syy, että pistepotti karkasi käsien ulottuville, ottelun hallinnasta ja kovasta yrityksestä huolimatta.

– Varsinkin avausjaksolla paikkoja oli tarpeeksi, mutta sitten kun ei tee, niin näin käy, PK:n pelaajavalmentaja Mika Lähderinne totesi pettyneenä.

Avausjakso oli hämmentävä pelitapahtumiin nähden. PK:lla oli lukuisia paraatipaikkoja, parhaimpana Jiri Nissisen tolppalaukaus, mutta ORPa paineli tauolle 0-2 johdossa käyttäen molemmat maalipaikkansa. Lähderinteen mukaan joukkueen keskittyminen herpaantui kesken ottelun hallinnan. Maaleja lukuun ottamatta Ville Kosonen sai olla PK:n maalilla työttömänä. Vieraiden karismaattinen maalivahti Kalle Rönkkö sen sijaan sai käyttää möreään ääntään yhä korostetummin ripittääkseen puolustuspelaamista. Vaikka PK ei saanut maalia, se sai liian helposti paineen vieraiden päätyyn ja vei kovalla prosentilla kakkospallot. Paineen keskellä Rönkkö sai apua myös ”parhailta kavereiltaan”, maalitolpilta.

Unelma-alku ja taas herpaantuminen

PK tuli sisuuntuneena toiselle jaksolle ja sai todellisen unelma-alun. Joukkue oli energiaa täynnä ja näytti pysäyttämättömälle. Valkopaidat iskivät viidessä minuutissa pelin tasoihin, ja ORPan puolustuspeli alkoi natista liitoksissaan. PK:n vaarallisimmat tilanteet syntyivät suurelta osin vasemmalta laidalta, Ilmari Niskasen vahvalla panoksella.  Niskanen ensin viimeisteli kauden seitsemännen maalinsa ja myöhemmin järjesteli Olli Huttuselle, namupaikan, josta ei voinut erehtyä.

Lähderinne kertasi ottelun jälkeen, että 2-2 tasatilanteessa hän uskoi, että PK kääntää ottelun lopullisesti edukseen. Tasoituksen jälkeen PK:lla oli hyvät mahdollisuudet siirtyä ottelussa kuskin paikalle, mutta Erno Nissilän osuma hylättiin paitsiona.

Kuten ottelun luonteelle oli tyypillistä: ORPa kävi iskemässä jälleen maalin kesken kotijoukkueen vahvan jakson. Jarno Tenkula sai siirtää pallon hallitusti maaliin komean hyökkäyskuvion päätteeksi.

Lähderinne pohdiskeli herpaantumisten syyksi tietyn rutiinin puuttumista.

– Joidenkin pelaajien perussuoritustaso heittelee liikaa. Pieniä virheitä tehdään. Huolimaton syöttö tai hävitty kaksinkamppailu saattaa hyvin nopeasti johtaa vastustajan maalintekopaikkaan.

Loppuun asti taistellen

Maalin jälkeen ORPa vetäytyi yhä syvemmälle suojelemaan johtoaan. PK sai kuitenkin luotua vielä vaaranpaikkoja, vaikka murtautuminen viimeisellä hyökkäyskolmanneksella tuottikin enemmän vaikeuksia kuin avausjaksolla. Lähimmäksi tasoitusta pääsi jälleen Nissinen, jonka pusku kilahti ylärimaan. Tasoitus jäi harmittavan lähelle, mutta lopulta niin kauaksi. Loput tilanteet ORPan fyysinen alakerta hoiteli suurella varmuudella, turhista tyylipisteistä välittämättä.

Ottelu oli kotijoukkueelle tuskainen, mutta PK:lla suunta voi sojottaa vain ylöspäin. Tappiota ei voi jäädä murehtimaan pitkäksi aikaa. Putoamistaistossa on vahvoilla joukkue, joka saa säilytettyä vahvan yhteishengen vaikeuksien keskellä.  Joukkue, joka pystyy nollaamaan tappion mahdollisimman nopeasti,ja mikä ehkä kaikkein tärkeintä, ottamaan siitä vielä opiksi.

Myös pelaajavalmentaja Lähderinne käänsi katseensa nopeasti jo tulevaan.

– Ei auta nostaa kuin päätä pystyyn, loppuun asti taistellaan, hän painotti vakuuttavasti.

On helppo povata, että Kakkosen pohjoislohkon putoamistaisto tulee olemaan kiivas.

Posted on syyskuu 8, 2013, in PK-37 and tagged , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: