Pettymys niin tuloksellisesti kuin pelillisesti

_full (3)

Iisalmen Pallo-Kerho 37 varmisti sarjapaikkansa Kakkosessa päätöskierroksella. Se oli jotain muuta, mihin joukkueen kauden tavoitteet oli asetettu. Pallo-Kerhon pelaajavalmentaja Mika Lähderinteen mielestä joukkueen kausi oli niin tuloksellisesti kuin pelillisesti pettymys.

– Kausi oli raskas. Niin pelaajat kuin valmennus lähtivät ennakkoluulottomasti tavoittelemaan mitalisijoja, mutta niistä jäätiin kauaksi. Halusimme myös kehittää pallollista pelaamistamme, mutta emme onnistuneet siinä, Lähderinne myöntää.

Lähderinne on ehtinyt analysoida kautta pääpiirteittäin läpi. Hänen mielestään merkittävin tekijä vaisuun kauteen oli suuri vaihtuvuus.

– Kokoonpano eli kauden aikana paljon loukkaantumisten ja pelikieltojen takia. Ei saatu samalla tai läheskään samalla kokoonpanolla pelattua peräkkäisiä otteluja, Lähderinne toteaa.

Pelityyliä muokattiin kesällä

Kokoonpanon vaihtuvuus näkyi pelikentällä ailahtelevina otteina kuten myös pelityylin muutoksena. Pelaavaa jalkapalloa vaaliva Lähderinne joutui tinkimään ”vaativasta” pelityylistään kauden mittaan.

– Pallollisen pelaamisen kehittämisessä ei tahdottu onnistua millään, joten pelaamista muutettiin yksi pykälä puolustusvoittoisempaan suuntaan kesällä. Pyrimme puolustamaan tiiviimmin ja iskemään nopeammin vastaan. Loppukaudesta se alkoi toimia.

Kauden alla Lähderinne odotti joukkueeltaan pidempiä hyökkäyksiä, enemmän pallonhallintaa.

– Halusin joukkueen hallitsevan enemmän pelejä. Menetimme kuitenkin palloja alueilla, joissa menetyksiä ei saisi tulla. On jälkiviisaana helppoa sanoa, että olisi pitänyt aikaisemmin siirtyä vastahyökkäystaktiikkaan. Minulla on kuitenkin kova halu parantaa pallollista pelaamista, joka mielestäni kehittää pelaajia eniten, Lähderinne toteaa.

Hän arvioi, että joukkueessa olisi ollut potentiaalia parempaan: niin tulosten kuin pelaamisen suhteen.

– Jos olisimme saaneet joukkueen ajoissa kasaan ja päästy treenaamaan talvi kunnolla. Nyt joukkue saatiin kasaan vasta kauden kynnyksellä. Joukkueessa oli paukkuja enempään. Pystyimme kaatamaan Kerhoa lukuun ottamatta kaikki joukkueet vähintään kerran.

Ailahtelua ja päästettyjä maaleja

PK:n kausi oli kuitenkin hyvin ailahteleva. Joukkue pystyi yksittäisiin huippupeleihin, mutta rutiini puuttui.

– Pelin taso heitteli ottelusta toiseen. Välillä pelasimme loistavan ottelun, seuraavassa peli oli toista luokkaa.

Lähderinne listaa ailahtelun syyksi vaihtuvuuden ja sen, etteivät kokeneet pelaajat olleet ”omalla tasollaan”. Hänen mukaansa nuorilta pelaajilta ei voi vielä odottaa tiettyä rutiinia.

Viime kauteen verrattuna erityisesti iisalmelaisten puolustuspeli oli repaleista. PK päästi lohkossa toiseksi eniten maaleja (53), kun viime kaudella se oli lohkon vähiten maaleja päästänyt joukkue yhdessä GBK:n kanssa, 33 maalilla. Ero on huomattava.

– Päästimme liikaa maaleja, se jatkui loppukautta lukuun ottamatta. Puolustuspelaamisessa suurin ongelma oli vaihtuvuus. Puolustuslinjalle tuli paljon henkilökohtaisia virheitä, jotka maksoivat pisteitä, Lähderinne myöntää.

Pelaajakehityksen saralla onnistumisia

_full

Vaisuun kauteen iloa tarjosivat nuorten pelaajien kehitys. Ja sitähän PK:ssa todella arvostetaan. Nuorten maajoukkuepelaaja Ilmari Niskanen, 15, teki kertaheitolla läpimurtonsa Kakkosessa, ja oli joukkueen ratkaisupelaajia. Lahjakas Niskanen siirtyikin vahvan kauden jälkeen Kuopion Palloseuran riveihin, jossa hän ehti jo tehdä jo Veikkausliiga-debyyttinsä.

Niskanen pelasi loistavan kauden. Laitapakki Jerry Nissinen oli joukkueen runkopelaaja.  Jiri Nissinen pelasi erinomaisen hyvin kun hän nousi loppukaudesta avaukseen. Uskon, että kausi antoi heille hyvää pohjaa tulevaisuutta varten, Lähderinne toteaa.

Hän odottaa, että edustusjoukkueeseen nostetaan lisää pelaajia B-junioreista. Pelaajavalmentaja nostaa joukkueen onnistujiksi nuorisokaartin lisäksi sisäisen maalipörssin voittaneen Tuomas Halosen, ja maalivahti Ville Kososen.

Valtava palo valmentamiseen

_full (7)

Lähderinteen sopimus PK:n kanssa päättyi tähän kauteen. Hän myöntää, että jatko Iisalmessa on yksi mahdollisuus. Pöydällä on tarjolla myös muita vaihtoehtoja. Tulevaisuus on vielä avoin, mutta yksi asia on täysin varma: valtavaa paloa valmentamista kohtaan löytyy.

–  Minulla on tarkoituksena valmentaa vielä vuosia. Haluan kehittyä valmentajana kokonaisvaltaisesti, minulla on kehittymiseen valtava halu ja intohimo.

KiuPan kasvatti pitää todennäköisenä, että hän ei enää ensi kaudella pelaa vaan keskittyy täysipainoisesti valmentamiseen.

– Kun on pelannut 25 vuotta, ei voi tietysti ikinä sanoa ei koskaan. Iisalmessa valmentaminen on ollut jo etusijalla. Pelaajavalmentaminen on ollut erittäin haastavaa ja antoisaa, se kuitenkin syö molempia rooleja.

Valinta pian edessä?

Lähderinteen toivoo valmentajatulevaisuutensa ratkeavan lähiaikoina. Seuravalinnassa painottuu kokonaispaketti.

– Sen on oltava minulle ja perheelle sopiva. Tietysti seura, joka pyrkii eteenpäin kiinnostaa.

Valmentajauransa unelmat ja tavoitteet hän haluaa pitää omana tietonaan.

– Otan valmentajana vasta ensiaskelia. Haluan edetä pienin askelin, joka on luonteelleni sopivaa. En pidä liian suurista harppauksista.

Asenteesta ja omistautumisesta tavoitteiden saavuttaminen ei jää kiinni. Lähderinne aikoo analysoida PK:n kauden vielä tarkemmin läpi myös oman oppimisensa kannalta. Analyysissä hän tarkastelee omaa onnistumistaan valmentajana, ja käy läpi sekä joukkueen että yksilöt.

Posted on lokakuu 11, 2013, in Muu jalkapallo. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: