KuPS etenee pelaajahankinnoissa maltilla – talous rajoittaa

Pekonen

KuPSin päävalmentaja Esa Pekonen ei ole huolissaan joukkueen rakennuksen suhteen. KuPSilla on tällä hetkellä 13 sopimuspelaajaa kun Liigacupin alkuun on vajaa kolme viikkoa. Pekosen mukaan tilanne ei eroa merkittävästi edellisistä vuosista. Taloudellinen tilanne on selkein syy KuPSin hiljaisuudelle pelaajamarkkinoilla. Tilanne pelaajahankintojen suhteen selventyy perjantaina, jolloin hallitus kokoontuu päättämään lopullisesta pelaajabudjetista.

– Palaverissa selviää, kuinka paljon pelaajahankintoihin satsataan. Pelaajahankintojen suhteen on tietoisesti edetty maltilla, ja jätetty niitä tämän vuoden puolelle. Halusimme katsastaa ensin omat junnut ja lähialueen pelaajat. Tällä viikolla päätämme, ketkä junnuista jatkavat treeniringissä, Pekonen sanoo.

Hopeakaudelta tuttu toppari Balazs Balogh on saapunut tänään seuran testiin. Baloghin testijakso kestää tämän viikon, jonka jälkeen hänen jatkostaan tehdään päätös.

– Tunnen Baloghin hyvin: hän on loistava persoona ja hyvä joukkuepelaaja. Aamun treenien perusteella hän vaikutti olevan urheilijan kunnossa.  Katsotaan, mikä on hänen pelitatsinsa, Pekonen selvittää.

Avoimia kysymyksiä

KuPSin palapeli on vielä suhteellisen avoin kuten jo sopimusmäärästä voi päätellä. Osa-alueista maalivahtipuoli on hoidossa. Tomi Maanoja ja  Joonas Pöntinen muodostavat laadukkaan kaksikon, johon voi luottaa. Muuten kysymyksiä kokoonpanon suhteen riittää. Pekosen mukaan tietyt palaset ovat jo kohdillaan, mutta pohdittavana on seuraavia kysymyksiä ennen Veikkausliigakauden alkua: kuka pelaa Jussi Kujalan vierellä keskikentän pohjalla, kuka pelaa Omar Colleyn rinnalla topparina ja kuka korvaa Antti Hynysen lähdön oikeana pakkina. Mahdollisia hankintoja mietittäessä esiin nousee myös laiturin ja hyökkääjän tontit.

KuPS yritti vahvistaa hyökkäyspäätään kovilla nimillä, sillä se oli vahvasti Petteri Pennasen ja Juha Hakolan kintereillä. Pekosen mukaan budjetin rajat tulivat kuitenkin vastaan.

– Hakola ja Pennanen pelaisivat meillä, jos olisimme maksaneet sen, minkä he pyysivät.

Toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen on samalla kannalla.

– Olemme joutuneet leikkaamaan merkittävästi pelaajabudjettia, silloin kaikkiin pelaajiin ei ole varaa. Pennasen ja Hakolan kohdalla pyynnöt olivat liian kovat. Nyt tärkeintä on puolustuspään, erityisesti topparin hankinta, Heiskanen toteaa.

Pekonen hahmottelee, että hyökkäyspäähän mahdollisina hankintoina voisi olla edellä mainitun kaksikon tyyppinen laituri ja isokokoinen hyökkääjä.  Joukkueen ainoa hyökkääjä on tällä hetkellä Ats Purje.  Hyökkääjätilanteeseen vaikuttaa olennaisesti Ilja Venäläisen jatkosuunnitelmat.

Hyökkäyspelissä toiveena eri variaatioita

Joel Vartiainen

Pekonen innostuu selvästi kun  puhe kääntyy KuPSin juniorimaajoukkuepelaajiin. Aleksi Paanasen, Jerry Voutilaisen, Saku Savolaisen ja Ilmari Niskasen nimien ohella Pekonen nostaa esiin Joel Vartiaisen, joka on vakuuttanut harjoituksissa oikean laitapakin tontilla. Viime kaudella Vartiainen nähtiin oikeana laitalinkkinä.

– Vartiainen on erittäin potentiaalinen pelaaja. Hän on hieman samantyyppinen kuin Hynynen – ei ehkä niin juonikas, mutta fyysisempi, Pekonen arvioi.

KuPS pelaa ennen Liigacupin alkua kaksi harjoitusottelua: Honkaa ja SJK:ta vastaan vieraissa. Näissä otteluissa on tarkoitus hioa pelaamista ja pelaajien roolituksia.

Pekosella on mielessään jo suhteellisen selkeä kaava, miten KuPS tulee pelaamaan. Pallollista pelaamista pyritään parantamaan.

– Pelityyli tulee olemaan varmaan sellainen, mitä se oli loppukaudesta: suhteellisen suoraviivaista, mutta hyökkäämisessä täytyy olla erilaisia variaatioita. Meillä on kokoonpanossa sen verran taitavia pelaajia, että pallon heittäminen kärkeen ei voi olla ainoa tapa pelata.

Posted on tammikuu 13, 2014, in Kuopion Palloseura. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: