PK-37:lle katkera tappio – tippui sarjajumboksi

_MG_9656

Otteluun oli ladattu paljon panoksia. Puhuttiin PK-37:n kannalta kauden tärkeimmästä ottelusta tähän mennessä. Kotijoukkue ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan odotuksiin ja juoksuvoimainen TP-47 juhli 1-2 vierasvoittoa Sankariniemen nurmella.

Iisalmelaisten putoamistaistelu mutkistui hieman, kun JBK nappasi pisteen AC Kajaanilta ja pudotti PK:n huonommalla maalierolla sarjajumboksi.

– Avauspuoliaika oli meiltä kauden heikoin. Jätkät sanoivat hyvin kopissa pelin jälkeen, että meidän pitää pystyä olemaan paremmin valmiina heti avausminuutista lähtien. Nyt olimme jalalla jäljessä, PK:n päävalmentaja Mika Pesonen totesi.

Pesonen totesi ottelun ratkenneen keskikentällä, kuten hän ennen ottelua ennakoikin.

– Pallottomien pelaajien liike oli totaalisen huonoa. Kun pelaajamme sai jalan vapaaksi, pallottomilta ei löytynyt liikettä. Tornio pääsi hyvin kääntämään peliä ja tekemään puolustuslinjastamme haavoittuvaisen. Maalit olivat selkeitä merkkausvirheitä, mutta enemmän näen, että hävisimme ottelun keskikentällä.

Tornio meni johtoon vapaapotkusta jo 7. minuutilla kun toppari Viktor Shevchenko laittoi irtopallon maalin edestä verkkoon. Teemu Leskisen kauden neljäs osuma oli lopulta laiha lohtu. Vain muutama minuutti myöhemmin Juho Ruotsalainen ohjasi vasemmalta laidalta tulleen keskityksen omaan verkkoon.

Pesonen oli tyytyväinen toisen jakson selkeään tasonnostoon. PK oli huomattavasti paremmin pelissä mukana ja pystyi luomaan pari hyvää paikkaa tasoitukseen. Lähimmäksi pääsi vahvan toisen jakson pelannut Jyri Leinonen, joka laukoi tolppaan.

Pesosesta aistii selvän pettymyksen, sillä ottelun tärkeyttä oli painotettu harjoituskentällä.

– Avausjaksolla kaikki viikolla harjoittelemamme asiat eivät toimineet. Ei tilanteesta auta kuitenkaan masentua. Meidän pitää vahvasti uskoa, että nousemme täältä. Tiedämme, että pystymme huomattavasti parempaan kuin tänään. Kentällä pitää olla enemmän sydäntä ja sykettä kuten oli aiemmissa otteluissa, Pesonen painottaa.

PK kohtaa sunnuntaina sarjakakkosen AC Kajaanin vieraissa. Kajaani-ottelussa on pelikiellossa ykkösvahti Ville Kososen lisäksi kapteeni Ruotsalainen, jonka korttitili tuli täyteen. Seuraava kotiottelu on KPV:tä vastaan 12. heinäkuuta.

Teksti julkaistu Iisalmen Sanomissa 27.6.2014

Ottelun tilastot

PK-37 – TP-47 1-2 (1-2) Kakkonen pohjoislohko 11. kierros

Maalit

0-1 Viktor Shevchenko 7

1-1 Teemu Leskinen 30 (Jyri Leinonen)

1-2 Juho Ruotsalainen 34 om

 

PK-37 avaus: Joonas Piippo, Jarkko Venäläinen, Miika Ekmark, Juho Ruotsalainen, Olli Huttunen, Jani Vidgren, Janne Rissanen, Anssi Lipponen, Jyri Leinonen, Teemu Leskinen, Tuomas Halonen

Vaihdot

Rissanen <> Antti Lappalainen 27

Leskinen <> Matias Mähönen 73

Lipponen <> Miika Luoma 87

 

Varoitukset

Juho Ruotsalainen 57 (korttitili täyteen)

 

Yleisöä: 187

Ottelun tuomari: Teemu Soini

Posted on kesäkuu 27, 2014, in PK-37 and tagged , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: