Kommentti: PK-37 on pystynyt ylittämään itsensä, sarjapaikan säilyttäminen on edelleen todella kova temppu

_MG_7159

Selkeänä altavastaajana kauteen lähtenyt PK-37 on pystynyt alkukauden aikana ylittämään muutaman kerran kykynsä joukkueena. Mika Pesosen poppoon kannalta materiaaliltaan selkeästi parempien joukkueiden nollaaminen on ollut parasta antia.

Tuorein esimerkki nähtiin kesäkuun lopussa kun PK hyydytti useista ulkomaalaisvahvistuksista koostuvan AC Kajaanin 0-0 – tasapeliin.  Nämä esitykset ovat nuorelle  ja melko kokemattomalle PK:lle suuria hetkiä, joista joukkue saa paljon itseluottamusta jatkoa ajatellen. Nuorille pelaajille se antaa uskoa tulevaisuutta ajatellen kun pärjää kokeneempia ja kovempia vastaan. Joukkueelle se luo tunteen, että yhtenäisyydellä materiaaliltaan paremmat ja taitavammat ovat lyötävissä.

Kauden alun lähtökohta ”sarjapaikan säilyttäminen on PK:n mestaruus” ei ole muuttunut mihinkään. Se olisi suuri saavutus, jolle nostaisin hattua korkealle ilmaan. Nuorella joukkueella riittää rutkasti töitä, että joukkueen tavoite täyttyy. PK on tällä hetkellä lohkossaan sarjajumbo seitsemällä pisteellä. Kahden joukkueen taakse jättäminen ei välttämättä riitä. Ainakin tällä hetkellä näyttää vahvasti, että pohjoislohkosta tulee myös kolmas putoaja. Kaikkien Kakkosen lohkojen huonoimman pistesaaliin kerännyt lohkokasikin tippuu Kolmoseen.

Lauantain KPV-ottelu käynnistää elintärkeän heinäkuun, joka on PK:n tavoitteen kannalta jo lähes ratkaiseva. Kuun aikana PK kohtaa ennen kaikkea putoamistaistelun päävastustajansa GBK:n, JBK:n ja OLS:n. Erityisesti kotona pisteitä pitää ottaa huomattavasti enemmän.

Tiivis puolustuspeli kulmakivi

PK:n osalta ei ole nähty taktisesti yllättäviä asioita. Pelitapa on laadittu pelaajamateriaalin mukaisesti ja suhteessa vastustajiin. PK lähtee valta osaan otteluistaan altavastaajana, jossa pelin hallinta on vastustajalla. Iisalmelaisten kulmakivi on ollut tiivis puolustuspelaaminen. Varsinkin vieraissa joukkueen pelityyli on puolustava ja joukkue vetäytyy suhteellisen syvälle. PK antaa vastustajan rakentaa hyökkäyksiä rauhassa omalla kenttäpuoliskollaan, mutta tekee tilan mahdollisimman ahtaaksi omalla kenttäpuolellaan.

Lohkon kovimman kotijoukkueen AC Kajaanin hyydyttäminen 0-0 oli taktisesti loistava suoritus. PK ryhmittyi yhdeksällä miehellä pallon alle tiiviiksi pakaksi, eikä AC Kajaani löytänyt keinoja murtaa sitä.

PK:n vahvuus on hyvä joukkuehenki, se tekee sitoutuneesti töitä yhteisen päämäärän eteen. Yhtenäisyyttä on myös kasvattanut se, että moni ei ole antanut PK:lle mahdollisuuksia säilyä sarjassa. Anssi Lipponen tiivisti yhden suuren motivaatiotekijän ennen PS Kemi-ottelua: ”Olemme jätkien kanssa naureskelleet, että miten saamme vietyä veikkaajat sivuraiteille. Jos meitä haukutaan, se lisää joukkueen yhtenäisyyttä ja halua näyttää, että emme ole niin huonoja.”

Puolet maaleista erikoistilanteista

Hyökkäyspelissä korostuvat taas nopeat hyökkäykset ja erikoistilanteet. Hyökkäyspeli on rakenteeltaan suuria riskejä välttelevä. Joukkue ei kierrätä paljon palloa poikittain puolustuslinjassa vaan avaa peliä suoraviivaisesti joko suoraan kärkeen tai laitoihin. Maalivahti Ville Kosonen tiivisti olennaisen verrattuna edellisiin kausiin. ”Avaan nyt enemmän pitkillä palloilla kun viime vuosina olemme lähteneet hyökkäyksiin rakentamalla lyhyellä alakerran kautta.”

PK on tehnyt kahdeksasta maalistaan puolet erikoistilanteista. Kulmapotkujen ja vapareiden lisäksi joukkue luo pitkillä rajaheitoilla erikoistilanteita. Hitaat hyökkäykset vastustajan organisoitua puolustusta vastaan ovat olleet odotettu ongelma PK:lle. Paras esimerkki tästä oli kotiottelu TP-47:ää vastaan. TP-47 antoi kotijoukkueelle pallonhallintaa ja iski pallonriistojen jälkeen tappavan tehokkaasti. Varsinkin PK:n pallottomien pelaajien liike oli heikkoa. Pelin kuva oli sellainen, mihin joukkue ei ollut tottunut.

Uskon vahvasti, että PK:n keskikenttä pystyy varsinkin kotonaan parempaan pallollisen peliin. Janne Rissanen, Anssi Lipponen, Olli Huttunen ja Jyri Leinonen ovat pallovarmoja pelaajia, joiden parasta ei ole vielä nähty.

_MG_7835

Kotipeleissä PK:n pelitapa on ollut aktiivisempi.  Valkopaidat muun muassa prässäävät ylempää ja haluavat päästä pallonriistoihin jo vastustajan kenttäpuoliskolla. Teemu Leskisen (kuvassa) FC YPA:a vastaan tekemä maali on sellainen osuma, mitä Pesonen toivoisi mielellään enemmän. Olli Huttunen pääsee vastustajan kenttäpuoliskolla pallonriistoon ja pelaa pallon nopeasti ylös Leskiselle. Leskinen saa pallon haltuun ja pääsee irti vastustajasta (Jani Sarajärvi) laukoen pallon tarkasti tolpan juureen. Nopea pallonriisto, jossa vastustajan pakka on levällään ja haavoittuvaisimmillaan. Lisäksi Leskisen vahvuudet kärkipelaajana tulevat tällaisissa tilanteissa parhaiten esiin.

PK:n pitää parantaa omaa hyökkäyspeliään, jos se tahtoo säilyä sarjassa. Maalipaikkoja pelitavalla on syntynyt vähän, mutta ne pitää käyttää tehokkaammin. Raaka urheilun realiteetti on, että uhrautuvalla puolustuspelillä haetut tasapelit eivät pelkästään riitä sarjapaikan säilyttämiseen. Varsinkin päävastustajia vastaan pitää pystyä parempaan hyökkäyspeliin. Pesonen on painottanut, että joukkueen täytyy mennä vielä röyhkeämmin maalitilanteisiin ja kakkospalloihin.

Hyökkäyspeliin tulee enemmän vaaraa kun polvivammasta kuntoutunut Tuomas Halonen saa lisää pelejä alle. Loukkaantumisen jäljet ovat vielä näkyneet esimerkiksi kaksinkamppailutilanteissa, joissa Halonen ei ole yhtä päättäväinen ja röyhkeä kuin parhaimmillaan.  Halonen ei ole myöskään liikkunut niin laajalla säteellä kuin normaalisti. Nyt hän on kytännyt paljon nopean hyökkäyksen paikkoja vastustajan puolustuksen tasalla. Asiat ovat täysin ymmärrettäviä pahan loukkaantumisen jälkeen.

Pisteiden torjuja ja asenne-esimerkki suurimmat onnistujat

_MG_8674

Joukkueen suurimmat onnistujat löytyvät alakerrasta. Maalivahti- ja puolustuspeli ovat olleet PK:n toimivimmat osa-alueet. Maalivahti Ville Kosonen on pitänyt lupauksensa ja antanut joukkueelleen mahdollisuuden voittaa. Hänen torjuntojensa ansiosta PK pistepussiin on kerääntynyt tärkeitä pojoja. Puolustuslinjassa Miika EkmarkJuho Ruotsalainen (kuvassa) on ollut toimiva topparipari. Ruotsalainen on ollut Kososen ohella joukkueen parhaita ja suoritusvarmimpia pelaajia. Ennen kaikkea Ruotsalainen on asenne-esimerkki, josta jokainen PK:n pelaaja voi ottaa mallia.  Kannattaa seurata kuinka päättäväisellä ilmeellä ja otteilla Ruotsalainen kentällä pelaa. Vaikka hän häviää nopeudessa, hän pystyy tahdollaan tulemaan vielä takaa ja liukumaan pallon vastustajan jaloista pois, ja vielä puhtaasti.

Joukkueen kokeneet pelaajat ovat kantaneet odotetusti vastuuta.  Jani Vidgren on löytänyt sopivan pelipaikan keskikentän pohjalta puolustavasta ja rikkovasta roolista. Ainoastaan pienistä vammoista kärsinyt Anssi Lipponen ei ole vielä täyttänyt odotuksia. Hyökkäyspäässä Teemu Leskinen on ollut selkeä onnistuja tekemällä joukkueelle tärkeitä maaleja. Leskinen on tehnyt puolet joukkueen maaleista, joka on selkeästi korkein suhdeluku pohjoislohkon joukkueista. Leskinen on pelaaja, joka pitää vastustajan puolustuksen varpaillaan nopeudellaan ja hyvällä liikkumisellaan. Halosen paluun myötä Leskinen on siirtynyt oikealle laidalle.

Rissanen suurin yllättäjä

_MG_6773

Ensimmäistä täysipainoista Kakkosen kautta pelaava Janne Rissanen (kuvassa) on ollut minulle suurin yllättäjä. Pienikokoinen keskikenttäpelaaja on taitava ja näppärä kääntymään pallon kanssa. Rissanen oli ehdottomasti kesäkuussa joukkueen parhaita pelaajia. Pesosen antama runsas luotto Rissaselle on tuottanut hyvän tuloksen.

Viime kauden B-junioreista Jarkko Venäläinen on ollut vakionimi avauskokoonpanossa koko kauden. Laitalinkkinä aloittanut Venäläinen on vakiutunut nyt laitapuolustajaksi onnistuneesti. Myös Antti Lappalainen on saanut paljon peliminuutteja puolustuksessa. Matias Mähöseltä on nähty hyviä väläytyksiä vaihdosta tullessaan laitalinkkinä. Maalivahti Joonas Piippo tuurasi mainiosti Kososen pelikieltoa ja torjui ensimmäisen nollapelinsä Kakkosessa AC Kajaania vastaan.

Nuoret oppivat sarjan tavoille vain pelaamalla ja kokemusten niin hyvien kuin huonojenkin kautta. Jani Vidgren totesi osuvasti avausvoiton jälkeen ”Alkukaudella olimme liian kilttejä: nuoret pelaajat tietävät nyt paremmin, miten Kakkosen tasolla pitää pelata. Me taistelemme kovasti ja teemme vastustajan pelin hankalaksi. ”

Lauantaina KPV-matsi on joukkueen seuraava mahdollisuus. KPV on kova joukkue, mutta ei lohkon kärkikolmikon (PS Kemi, AC Kajaani ja FC YPA) veroinen. Joukkueella on myös poissaloja, jotka lisäävät PK:n mahdollisuuksia. KPV:lle vaikeinta on ollut maalinteko ja laadukkaiden maalipaikkojen luonti. PK nappasi kauden ensimmäisen pisteensä kokkolalaisten vieraana tukahduttamalla joukkueen pelinrakentelun. KPV ei päässyt laadukkaille maalipaikoille keskisektorille. Maalivahti Kosonen hoiteli loistavasti erikoistilanteet ja kaukolaukaukset. Sankariniemellä on mahdollisuudet samaan ja vielä parempaankin.

Tilastopalat

* PK on kerännyt enemmän pisteitä vieraista(4) kuin kotonaan(3)

* PK on päästänyt eniten maaleja (22) lohkossa ja tehnyt myös vähiten maaleja (8).

*PK on tehnyt puolet maaleistaan erikoistilanteista.

* PK:n maalipörssi: Teemu Leskinen 4, Jani Vidgren 2, Olli Huttunen 1, Miika Ekmark 1

 

PK-37 – KPV 12.7 Sankariniemellä 16.00

 

 

Posted on heinäkuu 11, 2014, in PK-37 and tagged , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: