”Mieluisin vastustaja heti velipoikien joukkueen jälkeen”

mg_1970

JJK:n junioreissa pelanneelle Miika Ekmarkille sunnuntain Suomen cupin kohtaamisella on tavallista isompi merkitys.

– JJK on mieluisin vastustaja heti velipoikien joukkueen (Savonlinnan STPS) jälkeen. Vastassa on monta tuttua. Olin Aram Hasanzadan kanssa samalla luokalla. Benno Hanslianin, Teemu Vaarakallion ja Jasin Abahassinen kanssa olemme pelanneet samassa joukkueessa, Ekmark muistelee.

Ekmark on toivonut PK-paidassa mahdollisuutta kohdata rakkaimmat kiistakumppaninsa, samannäköiset veljensä Tommin ja Samin. Toistaiseksi suuri toive jää tulevaisuuteen odottamaan toteutumista. Sunnuntaina hänelle löytyy jo mieluinen taistelupari vastustajan pelaajista.

– Jos Abahassine aloittaa kärjessä, voi tulossa olla tervetuloa-taklaus, Ekmark lähettää viestin entiselle Blackbird-joukkuetoverilleen.

21-vuotias Ekmark oli viime kaudella PK:n luottopelaaja topparin tontilla. Ensimmäisellä Kakkosen kaudellaan hän oli avauksen vakionimi ja missasi vain kaksi ottelua (toinen pelikiellossa, toinen kuumeessa.) Tällä kaudella Ekmarkilta voidaan odottaa jo johtavampaa roolia nuoressa joukkueessa. JJK-ottelussa vastuu on automaattisesti isompi, kun alakerrasta ovat sivussa kapteeni Juho Ruotsalainen ja ykkösmaalivahti Ville Kosonen.

– Vastuuta on nyt pakko ottaa. Näen sen hyvänä asiana. Kun ikää tulee, johtajaominaisuuksia pitää kasvattaa. JJK-ottelu on hyvä tilaisuus siihen.

PK:ta viime kaudella valmentanut Mika Pesonen nosti Ekmarkin esiin kehityskelpoisena nuorena pelaajana, joka on valmis tekemään tunnollisesti töitä puutteidensa eteen.

– Tykkään vaatia itseltäni paljon. Mietin paljon pelin jälkeen omaa pelaamistani, joskus jopa liikaa. Kentällä haluan olla ilkeä toppari. Niin, että hyökkääjä miettii, tuleeko enää samalla tavalla tilanteeseen.

PK:ssa hän saa hyvää oppia kovuudesta. Vierellä pelaava toppari Ruotsalainen ja keskikentän pohjalla urakoiva Jani Vidgren ovat kaksi erinomaista esimerkkiä tilanteiden loppuun viemisestä ja oikeasta ilkeydestä vastustajan kannalta. Kaksikon oikein ajoitetut liukutaklaukset ovat PK:n pelissä taidetta.

– Kyllä, minultakin toisen jalan koukku löytyy, Ekmark naurahtaa.

Kentän ulkopuolella ilkeys ei kuulu Ekmarkin luonteenpiirteisiin.

– Olen sosiaalinen, avoin ja reipas. Olen Savoon hyviin sopeutunut: osaan jutella ja tykkään olla äänessä, sosiaalialaa opiskeleva Ekmark arvioi.

Ekmarkin persoonan positiivisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus tulevat hyvin esiin haastattelussa. On helppoa uskoa, että juuri näiden ominaisuuksien ansiosta Ekmarkin sopeutuminen PK:hon kävi nopeasti. Jokainen voi kuvitella tilanteen, jossa tulee niin sanotusti ulkopuolisena porukkaan, jossa muut ihmiset tuntevat jo toisensa pitkän ajan takaa. Ekmarkia lukuun ottamatta kaikki muut PK:n pelaajat ovat seuran omia kasvatteja.

– Vastaanotto oli hyvä, minulla ei ole ollut yhtään ulkopuolinen olo. Joukkueessa on hyviä poikia, joten oli helppo päästä sisään joukkueeseen. Joel Hyvönen oli ensimmäinen, joka tuli juttelemaan pitemmän kaavan kautta, Ekmark muistelee ensimmäistä yhteistä tapaamistaan joukkueen kanssa.

Pelikentällä Ekmarkin pitäisi saada suutaan vielä enemmän auki. Äänenkäyttö on ollut koko joukkueen teema, jota päävalmentaja Lasse Vornanen on useaan otteeseen painottanut. Miksi tällainen jalkapallon perusasia on yhä joukkueen kehityksenkohteena?

– Vaikea vastata. Näen, että äänenkäyttö on ongelma suomalaisessa jalkapallossa nimenomaan nuorissa joukkueissa. Suomalaiset ovat hiljaisia. Itse huomaan kehittyneeni asiassa: nuorempana olin enemmän tuppisuu kentällä. Äänenkäyttö on asia, missä minun pitää kehittyä mennäkseni eteenpäin pelaajana.

Kaavilla syntyneellä Ekmarkilla on vahvat siteet Jyväskylään. Haastatteluhetkellä, keskiviikkona, hän on viettämässä hiihtolomaa perheensä luona Jyväskylässä. Illalla hän aikoo piipahtaa edellisen seuransa Blackbirdin treeneissä. Blackbird on seura, jonka otteita Ekmark seuraa erityisen tarkkaan.

Tällä kaudella varmasti vielä tarkkaavaisemmin kun joukkue pelaa samassa Kolmosen lohkossa PK:n kanssa.  Ennakkoasetelmassa joukkueet ovat lohkon voittotaistelussa mukana. Myös JJK:n otteet kiinnostavat. Pitkän pätkän elämästään Jyväskylässä asunut Ekmark ei kokenut kulttuurishokkia muuttaessaan huomattavasti pienikokoisempaan kaupunkiin, Iisalmeen.

– Isoin asia oli, että muutin ensimmäistä kertaa yksin asumaan. Sitä ennen olin asunut kotona veljieni kanssa. Nyt asuin yksin, ei ollut enää rääväsuita vieressä. Ehkä kulttuurishokki tuli enemmän kesällä, jolloin olisi kaivannut enemmän tekemistä.

”Olemme nyt pallollisessa pelissä parempia”

_MG_1860

Sunnuntaina PK matkaa Kuopioon. Edessä on lähes identtinen haaste kuin viime vuonna: ensimmäinen peli isommalla kentällä pienen jalkapallohallin jälkeen ja saman tien vastaan Ykkösen kärkiryhmä JJK.

– Itse näen, että on kiva päästä pelaamaan ulos ja isolle kentälle. Miksipä ei ensimmäinen peli juuri JJK:ta vastaan. Siirtyminen hallista ulos ei saa olla selitys peliesityksellemme, Ekmark linjaa.

Viime vuonna JJK voitti vastaavan ottelun 0-1 Tommi Karin rangaistuspotkumaalilla. PK:n sitkeä puolustustaistelu ei  kantanut aivan loppuun saakka. Pelin kuva oli hyvin pitkälti yhtä maalia: PK puolusti syvällä ja JJK hallitsi palloa. Mitä tuntemuksia puolustajalla on, kun vastustaja joukkue siirtelee palloa oman rangaistusalueen tuntumassa ja paine kasvaa ?

– Perusjargonin mukaisesti siinä yrittää vaan keskittyä omaan peliin ja tehdä asiat oikein. Emme olleet kovin puhki kuitenkaan. Puolustimme hyvin, vaikka ei juuri päästy hallitsemaan palloa. JJK loi enemmän maalipaikkoja, mutta oli meilläkin lopussa ylärima.

Ekmark näkee, että tänä vuonna PK on valmiimpi haastamaan JJK:n.

– Meillä oli viime vuonna pakka enemmän hakusessa. Olemme nyt erityisesti pallollisessa pelissä parempia. Nyt uskon, että pystymme pitämään enemmän palloa ja hyökkäämään sitä kautta paremmin. Tärkeintä on kuitenkin onnistua puolustuspelissä.

Hyökkäyspelin monipuolistaminen eli PK:n tapauksessa hitaiden hyökkäysten lisääminen on ollut Ekmarkin mukaan yksi harjoituskauden tärkeimmistä painopisteistä. Mitä vaatii muutos syvällä puolustaneesta ja vastaiskuilla iskeneestä ryhmästä pallonhallintajoukkueeksi ?

– Se vaatii jokaiselta pelaajalta mentaaliteetin sisäistämisestä, että haluamme hallita pelejä pallonhallinnan kautta. Viime kaudella hyökkäsimme ja olimme vaarallisia pääasiassa nopeilla hyökkäyksillä. Niitä ei ole unohdettu tällä kaudella, mutta pelaamme enemmän hitaita hyökkäyksiä, joissa nostamme pakkaa ylemmäs ja etsimme tilaa vastustajan kenttäpuoliskolla.

Ekmark myönsi  viime kaudella haastattelussani olevansa parempi pallottomassa pelaamisessa kuin pallollisessa pelissä. Myös Mika Pesonen nosti pallollisen pelin rohkeuden Ekmarkin suurimmaksi kehityksen kohteeksi.

– Tykkään pelata pallollista peliä. Esimerkiksi Blackbirdissa pelityyli perustui juuri pallonhallintaan. Minulla on tarpeeksi taitoa, hommassa on paljon kyse itseluottamuksesta.

PK:n harjoituskaudella maalinteko ja hyökkäyspeli on ollut ajankohtaan nähden yllättävän hyvää. Maaleja on tullut kiitettävään tahtiin tulevia Kolmosen vastustajia vastaan. Sen sijaan PK:n vahvuutena pidetyssä puolustuspelissä on sattunut muutamia helppoja ja henkilökohtaisia virheitä.

Klassisin esimerkki nähtiin viimeisimmässä harjoitusottelussa Kingsiä vastaan. Tilanne käynnistyi helposta pallonmenetyksestä keskikentällä. Irtopallossa kukaan PK:n pelaajista ei saanut purettua tilannetta ja pallo meni omaan maaliin. Pyydän Ekmarkia kertomaan omin sanoin, mitä maalissa oikein tapahtui.

– Voiko siitä olla jo puhumatta, hän letkauttaa heti kärkeen.

Itse vastauksessa tulee esiin Ekmarkin positiivinen suhtautuminen asioihin.

–  Olimme irtopallossa maaliviivan tuntumassa Jarkko Venäläisen kanssa. Huusin, että minä otan. En uskonut omaan sanaani ja pallo lirahti maaliin. Pelin jälkeen tilanne lähinnä nauratti. Tilanne olisi ollut toinen, jos kyseessä olisi sarjapeli. En olisi huolissani puolustuksen virheherkkyydestä, sillä hallissa tulee enemmän virheitä. Mielestäni emme päästäneet viime kaudellakaan määrällisesti liikaa maaleja puolustajien henkilökohtaisten virheiden takia.

”Kuittailut katsomosta tuovat aina ekstralatausta”

miika-ekmark

Sunnuntaina pitää kiirettä, sillä JJK:n kokoonpano on kova varsinkin hyökkäyksen osalta. PK:n puolustus saa vastaansa Veikkausliigassa rutinoituneita pelaajia kuten Tommi Karin, Antto Hilskan ja Mikko Mannisen. Ekmark kääntää asian mahdollisuudeksi.

– Sehän kuulostaa kivalle. On hienoa päästä mittaamaan omaa tasoaan.

Pahimmaksi vastustajaksi Ekmark näkee hyökkääjän, jolla on selkeä vahvuus. Vahvuus, jolla hyökkääjä pystyy voittamaan kaksinkamppailuja.

– Se on joko fyysisesti vahva pelaaja kuten Henri Myntti tai sitten erityisen nopea ja tekninen pelaaja.

JJK:n ongelmat viime kauden Ykkösessä painottuivat enemmän puolustuspeliin. Sieltä löytyy Ekmarkin mukaan joukkueen heikko kohta.

– Sanoisin, että Teemu Leskinen pääsee toppareilta karkuun. Antto Tapaninen on nopea, muut puolustajat ovat jossain määrin hitaampia.

Ekmark sanoo suoraan, että ei ole ikinä urallaan pelannut ottelussa, jossa katsomo olisi kovin äänekäs. Niinpä hän on innoissaan, kun on saanut selville, että JJK:lta on tulossa otteluun fanibussi.

– On hienoa, jos paikalle saadaan kymmenenkin äänekästä kannattajaa. Kannattajaryhmät ja kuittailut katsomosta tuovat aina lisää ekstralatausta. Tykkään pelata otteluissa, joissa on paljon porukkaa ja mekkalaa katsomossa. Viime kaudella oli hieno tunne pelata GBK-vieraspeli Kokkola cupin alla, kun katsomossa oli lähes tuhat ihmistä. Vaikka itse ottelussa tulikin 6-0 pataan.

Posted on maaliskuu 5, 2015, in PK-37 and tagged , , , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: