Sarjaraportti: Nelosen maalikuningas näytille MP:hen, Blackbirdin viime kauden runko jatkaa

Viime kaudella Itä-Suomen Nelosen maalikuninkuuden Savon Pallon riveissä voittanut Juuso Liukkonen on menossa Kakkosessa pelaavan MP:n testiin.

”Kyllä sinne suuntaan on yhteyttä pidetty menneinä viikkoina. Olen menossa sinne näytille ja treeneihin. Testijakson tarkemmista yksityiskohdista sovitaan vielä myöhemmin, Liukkonen toteaa.

Viime kausi oli 22-vuotiaalle Liukkoselle käänteen tekevä. Sitä ennen hän oli omien sanojen mukaan ottanut jalkapallon muutaman vuoden ”hieman puolivillaisesti.”

Liukkonen oli maaleillaan nostamassa SaPan Nelosesta Kolmoseen. 26 maalia tehnyt hyökkääjä sai lisää itseluottamusta ja varmuuden siitä, että hän haluaa mitata taitonsa vielä ylemmillä sarjatasoilla.

”Olen nyt päättänyt katsoa, mihin rahkeet futiksen saralla riittävät. Suunnitelmissa on panostaa futikseen täysillä – ehkä lopetan siis työt. Olen treenannut enemmän tuo tavoite mielessä.”

Mikä tekee sinusta hyvän maalintekijän ?

”Vaikea on itseäni kehua. Näen, että onnistumiset ovat kovan treenin tulosta. Olen vaativa jalkapallon suhteen ja minulla on kova intohimo lajiin. Kaikista isoin palo on tehdä maaleja. Näen, että intohimo on isoin asia, mutta totta kai maalien tekemiseen tarvitaan myös taitoa”, Liukkonen tiivistää.

Liukkonen näkee suurimpana kehityksen kohteena Kakkosen pelinopeuteen tottumisen.

”Se tulee olemaan ihan eri kuin mihin Nelosessa ja Kolmosessa on tottunut. Pitää pystyä liikuttamaan palloa nopeammin ja  kokonaisuudessaan kentän näkemisen kyky on asia, jota pitää kehittää.”

Hyökkääjä lisää parannuskohteiksi vielä ensimmäisen kosketuksen ja vasemman jalan.

Liukkonen kertoo, että muualta ei ole tullut kyselyitä. Testi MP:hen järjestyi kaverin kontaktien kautta.

”Teen parhaani, enkä mieti liikaa sitä saanko sopimuksen vai ei. Pyrin näyttämään omat vahvuuteni ja tiedän, että olen kovassa kunnossa.”

Jos sopimusta ylemmäs ei tule, jatkaminen Pieksämäellä ei ole huono vaihtoehto.

”SaPa haluaa minun jatkavan. Ei Kolmosessa pelaaminen ole mikään farssi vaihtoehto. Yksi kausi tutussa ympäristössä ei ole pahaksi, sillä Kolmosen taso on hyvä.”

 

”Speedy” Nissinen: Ihannetilanteessa viisi vahvistusta lisää

Speedy Nissinen

Savon Pallon tuore päävalmentaja Pertti ”Speedy” Nissinen on käynyt keskusteluja Juuso Liukkosen jatkon suhteen.

”On keskusteltu, että hän jatkaisi kevätkierroksen meillä ja siirtyisi sitten ylemmäs. Ymmärrän pelaajaa, sillä taidot hänellä riittävät ylemmäksi”, Nissinen kommentoi.

Nissinen laskeskelee, että riveissä on nyt kymmenen ok-tason pelaajaa. Sunnuntaina pelatussa harjoitusottelussa KuFua vastaan riveissä nähtiin muutamia Nissiselle tuttuja testipelaajia muun muassa Niki ja Noel Berg.

”Niki Bergillä ei ole sopimusta, mutta hän on lupautunut pelaamaan meillä. Muiden kohdalla tilanne on auki. Katsotaan, miten matkustaminen Kuopiosta Pieksänmäelle treeneihin ja peleihin onnistuu. Esimerkiksi onnistuisiko kustantaa yhteinen auto, jolla kulkea”, junalla Pieksämäelle tällä hetkellä kulkeva Nissinen pohdiskelee.

”Ihannetilanteessa haluaisin viisi vahvistusta. Niiden suhteen ei ole kiire. Kuopion kavereiden lisäksi pitää katsoa farmiseura FC Nekkarin Pallon pelaajatilanne. Siellä moni pelaa vielä futsalia tai jääkiekkoa, joten niiden pelaajien tilannetta katsotaan myöhemmin.”

Edustusjoukkueen riveihin on nostettu myös muutama pelaaja junioreista. Maalivahtitilanne on haastavin, sillä harjoitusottelussa maalilla nähtiin kenttäpelaaja Joona Neuvonen.

”Vaikealle se näyttää. Harjoituspeliin yritin saada 13 eri maalivahtia. KuFullakin maalilla oli KuPSin A-junnu. Heidän kaksi maalivahtia oli armeijassa ja yksi loukkaantuneena, joten emme saaneet sieltäkään maalivahtia hätäavuksi.”

Nissinen näkee, että sarjanousijan realistinen tavoite on sarjapaikan turvaaminen ja pohjan rakentaminen tulevaisuudelle.

Tuore päävalmentaja sanoo, että tuntee jo pelaajat nimeltä, mutta syvällisempi tutustuminen on kesken.

”Pelaajien kanssa pitäisi olla joka toinen päivä. Haluan, että pelaamme paljon harjoituspelejä. Harjoittelumme on tällä hetkellä fysiikkapainotteista. Peleissä pystyn paneutumaan pelaajien pelipaikkoihin, vahvuuksiin ja kehityskohtiin.”

Ensimmäinen harjoitusottelu KuFua vastaan päättyi tylyyn 9-1 tappioon.

”Ensimmäiset puoli tuntia esiinnyimme hyvin ja ryhdikkäästi. Viimeiset puoli tuntia voisi pyyhkiä pois: väsyimme pahasti ja vastustaja latoi monta maalia loppuun. Selkein ero oli fysiikassa – se oli asia, jonka myös pelaajat viestivät.”

”Ottelu tarjosi hyvän opetuksen siitä, mitä vaaditaan fysiikan suhteen, varsinkin kun vastassa oli Kakkosen joukkue. Kenellekään ei varmasti jäänyt turhia luuloja sen suhteen.”

SiPSiä viime kaudet Kolmosessa luotsannut Nissinen näkee, että sarjanousijalla riittää työnsarkaa.

”Kolmosessa pelataan helvetin hyvää futista. Taso on noussut huomattavasti esimerkiksi jos vertaa kymmenen vuoden takaiseen.

SiPSin edustusjoukkueen toiminta loppui viime kauteen. SaPa on ”Speedyn” valmennusuran kymmenes seura.

”Olin alustavasti sopinut, että menen töihin KuPSin junioreihin. Siinä tuli erilaisia mutkia matkaan ja se homma meni mönkään. Sitten kaveri vinkkasi, että Savon Pallo hakee päävalmentajaa.”

”Aluksi epäröin. Sitten mietin, että valmentaminen on mahdollista nyt, kun teen työtä lyhennetyssä vuorossa. Sitten laitoin hakemuksen. Prosessi siitä kesti viitisen päivää, kun allekirjoitin sopimuksen Pieksämäellä.”

Savon Pallo ei lähtenyt mukaan Suomen cupiin, mutta Regions Cupissa se nähdään.

 

Blackbirdin viime kauden runko jatkamassa

Viime kaudella Itä-ja Keski-Suomen lohkon kolmanneksi sijoittuneen FC Blackbirdin sopimustilanne on hyvällä mallilla.

”Kasassa on reilut 20 sopimusta. Varma lähtijä on vain Settyslas Loutelamio, joka siirtyi JJK:hon jo viime kauden lopulla. Muuten viime kauden ryhmä on käytännössä jatkamassa. Juha Huuskon tilanne on vielä epävarma työkuvioiden vuoksi”, päävalmentaja Matti Kautto kertoo.

Uusina pelaajina joukkueessa nähdään Helsingistä saapuneet Tuure Fagerström (HIFK/2) ja Sami Selmani (Töölön Taisto). Fagerström on laitapelaaja, kun taas Selmani viihtyy topparin tai alemman keskikenttäpelaajan roolissa.

”Molemmat pelasivat viime kaudella Kolmosta. He ovat nuoria ja hyviä kavereita. Luulen, että molemmat taistelevat avauksen paikasta.”

Uutena nimenä on myös viime kaudella Kingsissä pelannut toppari Markus Immonen, joka opiskelee Jyväskylässä.

”Uskon, että saamme lisää nimiä paperiin vielä tällä viikolla, kun edessä on vuosikokous. Silloin kasassa on jo todennäköisesti 25 pelaajaa”

Kautto on tyytyväinen, että maalivahtiosastolle riittää nyt leveyttä. Paluumuuttajana maalilla nähdään Paavo Lamminsivu.

”Viime kauden maalivahdeista Markku Hilpisen ja Eetu Pernun tilanne on vielä auki. Meillä on jo sopimukset Petteri Säntin, Ronnie Nygrenin ja Leevi Salosen kanssa.”

Kautto nostaa johtaviksi pelaajaksi keskikentän kokeneet lenkit Stefan Petrescun ja Sampo Ojalan. Avainhahmo hyökkäyksessä on joukkueen viime kauden paras maalintekijä Eetu Parpala.

”Uskon, että meillä on hyvä kilpailutilanne. Esimerkiksi nuori toppari Iiro Karimäki sai armeijan käytyä ja pääsee keskittymään jalkapalloon. Samoin Antti Glad.”

Nuoresta kaartista Kautto nostaa mielenkiintoisina esiin myös Tuomas Savolan, Olli Koittolan ja Valtteri Lohen nimet.

Tarkkaa sijoitustavoitetta tulevalle kaudelle ei ole linjattu.

”Pelaamme jokaisen pelin täysillä ja kauden lopussa katsotaan tilannetta. JIPPO ja PK-37 tulevat varmasti olemaan kovia. Tärkein asia on, että pystymme kehittämään nuoria pelaajia eteenpäin urallaan.”

Kautto on tyytyväinen, että viime kaudella hyvin toiminut farmiyhteistyö Nelosta pelaavan Lohikosken Pallokerhon kanssa jatkuu.

Jyväskyläläisten ensimmäinen harjoituspeli odottaa helmikuun lopulla, kun joukkue kohtaa vieraissa Lapuan Virkiän. Lisäksi joukkue pelaa harjoituspelejä Tampereella ja Mikkelissä.

Itä-ja Keski-Suomen Kolmosen lohkon joukkueita vastaan ei ole luvassa pelejä.

Blackbird ei osallistu Suomen cupiin eikä myöskään Regions Cupiin.

”Tärkein syy on kustannukset. Lisäksi useat meidän pelaajista pelaavat vielä futsalia: pari Futsal-liigaa ja useampi Kakkosta. Harjoitukset alkavat sunnuntaina.”

Posted on tammikuu 12, 2016, in Kolmonen and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: