Savon Pallolla ei ole vieläkään maalivahtia

Speedy

Itä- ja Keski-Suomen Kolmoseen noussut Savon Pallo on joutunut tuskaiseen tilanteeseen alkukaudella. Joukkueelta puuttuu edelleen maalivahti, jonka takia pokien välissä on nähty kenttäpelaajia. Harjoituspelissä Iisalmen Pallo-Kerhoa vastaan maalivahtina nähdään puolustaja Jouni ”Jokeri” Sulkamoniemi.

­­Pieksämäkeläisseuran peräsimeen tullut Pertti ”Speedy” Nissinen havahtui alueen maalivahtiongelmaan toden teolla ensimmäisen harjoituspelin yhteydessä.

– Otin yhteyttä 12 maalivahtiin, mutta kukaan heistä ei päässyt tai ei halunnut tulla.

SaPan ykkösprioriteetti on saada maalivahti mahdollisimman nopeasti.

Jimi Närhi on maalivahdiksi lyhyt ja hän on käynyt treeneissä vähä silloin kun huvittaa. Ville Hulkkonen on ollut armeijassa. En usko, että kummastakaan olisi ykkösmaalivahdiksi Kolmoseen.

Helpotusta ongelmaan ei tullut ainakaan vielä yhteistyöseura Nekkarin Pallosta, vaikka sillä on riveissään kolme maalivahtia. Nissisen mukaan kaksi heistä on loukkaantunut ja yksi keskittyy vielä jääkiekon pelaamiseen.

Nissisen mukaan kasassa on nyt reilu tusina käyttökelpoisia pelaajia Kolmoseen.”Speedylle” tuttu luottopelaaja Niki Berg on ollut joukkueen mukana. Kaivattua kokemusta ryhmään tuova Berg allekirjoittaa sopimuksen lähiaikoina.

– Berg on arvokas vahvistus – hän pystyy pelaamaan useilla pelipaikoilla ja on vahva asennepelaaja. Hän on hyvä pallonriistoissa, kaksinkamppailuissa ja katkontapelissä.

Nissinen odottaa kuin kuuta nousevaa, että joukkue pääsisi ulos tekonurmelle treenaamaan ja kehittämään peliään. Nyt treeni on ollut fysiikkapainotteista.

– Ydinrunko on sitoutunut erittäin hyvin treenaamiseen. Fyysisestä kunnosta menestyksemme ei tule jäämään kiinni.

Nissinen painottaa, että joukkue tarvitsee työkalupakkiinsa lisää taitoa ja malttia pitää palloa. Maalivahdin lisäksi tarvetta olisi pelintekijälle sekä hyvälle maalintekijälle. Haussa on siis vahvistukset niille kaikkein kriittisimmille pelipaikoille.

Viime kausien selkeän ykköspyssyn, Juuso Liukkosen, siirtyminen MP:n riveihin syö kovasti joukkueen maalintekopotentiaalia.

Vahvistuksia kartoitetaan Nelosessa pelaavasta Nekkarin Pallosta sekä Kuopion alueelta. Nissinen tarkkailee hänelle aiemmin tuttujen pelaajien sekä KuPSin A-junioreiden tilanteita. Hän myöntää, että pelaajien houkutteleminen matkamaan Kuopiosta Pieksämäelle treeneihin ja peleihin ei ole helppo rasti.

Paikallisiin pelaajiin luottavalla SaPalla on riveissään nyt kolme irakilaista maahanmuuttajaa. Topparina pelaava Ali Abbas Khudairi ja hyökkääjänä viihtyvä Khalid ”Toni” Al-Dulaimi ovat jo tehneet sopimukset.

– He ovat selkeitä vahvistuksia meille. Alista uskaltaisin väittää, että hän on aiemmin pelannut ammattilaisena jossain. Hän on todella rauhallinen ja pallovarma pelaaja.

– Toni teki KuFua vastaan unelmamaalin. Hän on omimmillaan, kun pääsee juoksemaan vastustajan selustaan. On hyvä asia, että Toni on laittanut itsensä parempaan fyysiseen kuntoon.

Kolmatta irakilaista on tarkoitus testata oikeana laitapuolustajana PK:ta vastaan. Ali nähtäneen keskikentällä, sillä pelintekijäksi kaavailtu Juuso Tarvainen on loukkaantuneena. Sivussa olleet Pertti Häkkinen ja Hannu Kirjavainen ovat mahdollisesti mukana rosterissa.

– Taktiikassamme korostuu nyt suoraviivaisuus. Meidän täytyy puolustaa entistä tarkemmin, kun kenttäpelaaja on maalissa. Hyökkäyspelissä etenemme suoraviivaisesti ja panostamme erikoistilanteisiin.

Toistaiseksi SaPa on pelannut kaksi harjoituspeliä. Ensimmäisessä se hävisi Kakkoseen nousseelle KuFulle 9-1, ja toisessa KuPSin A-juniorit olivat parempia lukemin 2-0.

Juuso Niemeläinen on jäänyt mieleen. Hän on ollut tasaisen hyvä sekä treeneissä että peleissä. Hänen yhteistyönsä laidalla Arttu Turusen kanssa on toiminut hyvin. Tässäkin pelissä teen vielä kokeiluja, sillä tutustuminen pelaajiin ja heidän ominaisuuksiinsa on vielä kesken.

Posted on maaliskuu 11, 2016, in Kolmonen and tagged , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: