Nuori sankari Jesse Åhman huipensi PK:n loppukirin

Jesse-Åhman

Vahvaa läpimurtoa PK-37:n edustusjoukkueeseen tekevä 17-vuotias keskikenttäpelaaja Jesse Åhman nousi kahdella maalillaan iisalmelaisten sankariksi Kolmosen sarja-avauksessa.

Åhmanin viimeistelemä voitto-osuma huipensi 2-0 tappioaseman kääntämisen 3-4 voitoksi Villikettujen vieraana. Ratkaiseva osuma tuli vain kolme minuuttia ennen loppua.

– Oli todella siistiä tehdä maaleja ja varsinkin noin tärkeisiin paikkoihin. Hirveän vähän olen maaleja urallani ylipäänsä tehnyt. Voittomaalin jälkeen juoksin moikkaamaan PK:n kannattajaryhmää Niemen Sankareita, Åhman kertoi.

Åhman pääsi iskemään osumansa JJK:n edustusjoukkueen maalivahdin Teppo Marttisen taakse.

– En tiennytkään, eipä ollut erikoinen maalivahti.

Åhmanin mielestä Villiketut-ottelu oli hyvä opetus siitä, että Kolmosessa ei ole tarjolla helppoja pelejä varsinkaan, jos ei ole henkisesti täysin läsnä.

– Ensimmäisen jakson jälkeen Lollolta tuli tosiaan vähän palautetta. Pelasimme tosi huonosti, olihan se paljon asenteesta kiinni. Annoimme Villiketuille liikaa tilaa avata lyhyellä ja pyörittää peliä. Toisella jaksolla prässäsimme ylempää ja se sai vastustajan vaikeuksiin.

Vastustajaansa fyysisesti vahvempi PK iski toisella jaksolla neljä maalia, joista kolme tuli erikoistilanteista.

Åhman puski ensimmäisen osumansa takatolpalta, kun hän oli unohtunut vapaaksi kotijoukkueen puolustukselta kulmapotkussa. Toisessa byyrissä Åhman tökkäsi pallon sisään Juho Ruotsalaisen jatkettua sivurajaheiton hänelle.

PK:n päävalmentaja Lasse Vornasella on positiivinen ongelma keskikentän pohjalle, kun viime vuonna seuran junioreiden vuoden pelimiehenä palkittu Åhman pystyy haastamaan tosissaan Kakkosen peleissä rutinoituneet pelimiehet.

Iso lisä keskikentän pallolliseen peliin oli polvivaivojen takia alkukauden missanneen Olli Huttusen paluu.

– Olli sanoi, että polveen ei sattunut. Pitkän pelitauon jälkeen huomasi, että hän ei ole ihan parhaassa tikissä, Vornanen sanoi.

Åhmanin tapaan toppari Antti Kauppinen teki ensimmäisen maalinsa edustusjoukkueessa.

Hyökkääjäosastolta on sen sijaan kantautunut huonoja uutisia, kun viime kauden sarjan maalikuninkaan Samu Vidgrenin polvi on mennyt sököksi.

– Samu on pitkään sivussa, ainakin kierukka on mennyt. Hän menee tarkempiin tutkimuksiin tällä viikolla, Vornanen kommentoi.

PK:n seuraava ottelu on helatorstaina, kun se kohtaa kouvolalaisen FC Peltirummun kotonaan Regions’ Cupin 2. kierroksen ottelun merkeissä. Ottelu pelataan klo 12.00 Kankaan Liikuntapuistossa.

Korjaus 26.4.2016  21.00.  Teppo Marttinen ei ollut viime kaudella JJK:n ykkösmaalivahti. Marttinen nousi ykköseksi vasta kauden jälkeen.

Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen avauskierros

Villiketut – PK-37 3-4 (2-0)

PK-37:n maalit:

Olli Huttunen 57

Jesse Åhman 59

Antti Kauppinen 79

Jesse Åhman 87

 

PK-37:n kokoonpano

Matias Rissanen – Juuso Heinonen, Juho Ruotsalainen, Antti Kauppinen, Jarkko Venäläinen – Jani Vidgren, Jesse Åhman, Tuomas Halonen – Panu Leppä, Jimmy Nissinen, Matias Mähönen

 

Vaihdot

Nissinen <> Olli Huttunen 19

Leppä <> Aleksi Räsänen 71

Mähönen <> Antti Intonen 88

 

Sivussa: Samu Vidgren (polvivamma), Teemu Leskinen, Tuomas Leskinen, Antti Lappalainen ja Ville Heiskanen (muut menot)

Posted on huhtikuu 26, 2016, in Kolmonen, PK-37 and tagged , , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: